KALEVANKIRKKO JA TURUN TUOMIOKIRKKO OVAT SAMANMUOTOISIA

Ensinäkemältä uudet ja vanhat rakennukset näyttävät erilaisilta; mutta tarkempi katsominen osoittaa rakenteellisia yhtäläisyyksiä, jotka peräytyvät satojen, tai tuhansien vuosien taakse. (Ks. Fazio, Moffett & Wodehouse, 2013: A World History of Architecture.)

Kalevan kirkko (1966) ja Turun tuomiokirkko (1300-luku) ovat molemmat monumentaalirakennuksia. Kirkkojen ylöspäin kurottavat muodot johdattavat mielen kohti Jumalaa, ja rakennusten suuri koko alleviivaa yksittäisen uskovaisen mitättömyyttä luojansa ja kohtalonsa armoilla. Kummatkin kirkot korostavat mahtavuuttaan sillä, että ne on rakennettu kohtaan, jossa maa nousee. (Kuvat 1, 2 ja 3.)

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Sama ylöspäin suuntautuva muotokieli näkyy kirkkojen sisätiloissa. (Kuvat 4 ja 5.)

Kuva 4

Kuva 5

Kirkkojen sisärakenne on pitkänomainen, siten että niiden pyhin kohta, alttari sijaitsee vastapäätä sisäänkäyntiä. Seurakuntalaiset istuvat penkkiriveillä, joiden välissä juoksee keskikäytävä. (Ks. myös kuvat 4 ja 5.)

Pitkänomainen rakenne korostaa asteittaista eroa maallisen ja pyhän välillä kirkkojen ulko-ovilta alttarille. Tämä jatkumo rakentaa sosiaalista  hierarkiaa  pappien, muun kirkon henkilökunnan ja seurakunnan välillä. Pitkänomainen rakenne sopii myös uskonnollisiin rituaaleihin, joissa edetään kulkueena (procession) kirkkoon (häät) tai kirkosta (hautajaiset).  Tässäkin kohtaa rakennuksen muoto ja toiminnallisuus vastaavat toisiaan.

Pitkänomainen muoto periytyy kristillisiin kirkkoihin roomalaisesta julkisesta rakennuksesta, basilikasta. Tämä sai muotonsa kreikkalaisesta arkkitehtuurista, jonka esi-isiä olivat lähi-idän ja faaraoiden Egyptin pitkänomaiset pylväillä varustetut julkiset rakennukset ja temppelit. Tässä mielessä voidaan sanoa, että Kalevan kirkon ja Turun tuomiokirkon yhteneväisillä muodoilla on takanaan vuosituhantinen perintö, joka sai alkunsa Lähi-idässä ja Egyptissä.

Samaan perinteiseen muotokieleen ja hierarkkiseen toiminnallisuuteen palautuvat myös saarnatuoli, alttari ja alttaritaulu. Tosin Kalevankirkossa alttaritaulun on korvannut kaiketikin elämänpuuta symboloiva korkea puuveistos. Elämänpuun symboliikka elämän antajana ja säilyttäjänä on kristillistä symboliikkaa vanhempaa ja laajalle levinnyttä. (Kuvat 5-8.)

Kuva 6

Kuva 7

Kuva 8

Vertailun näkökulmasta on huomionarvoista, että toisin kuin kristillisen kirkon basilikamalli, islamilaisen moskeijan pyöreä rakenne ei korosta hierarkkisia rituaaleja, vaan seurakuntalaisten yhdessöoloa, hartautta ja yhteisen rukouksen uskonnollista rituaalia. Tältä ainakin näyttää. Viime vuosina myös luterilaisessa kirkossa on alettu lisääntyvästi  korostaa yhdessäoloa, ja papit ovat laskeutuneet saarnastuolista seurakuntalaisten tasolle puhumaan. Näin minulle kerrottiin, kun olin käymässä tuomiokirkossa. 

Yksittäiset rakennukset ja rakennettu ympäristö yleensäkin seuraavat usein vanhoja historiallisia polkuja (ks. blogi institutionaalisesta muutoksesta), näiltä poluilta on vaikeata poiketa silloinkin kun nimenomaan halutaan tehdä jotain uutta. Ehkäpä Kalevan kirkko, jonka voinee luokitella brutalistiseksi, on esimerkki tästä.

Rakentaessaan rakennuksensa, kaupunkinsa ja ympäristönsä ihmiset myös tuottavat ja uusintavat itsensä, historiansa ja instituutionsa. Ja tämä koskee sekä yksilöitä että ryhmiäkin, yksityisiä ja julkisia rakennuksia ja tiloja. Tässä mielessä yksilöt ja ryhmät, kaupungit ja yhteiskunnat paljastavat itsensä jo siinä miltä ne näyttävät. Tavallisesti arkkitehtuurin ja kaupunkirakenteen muodot ohjaavat niissä toteutuvaa toimintaa.(Ks. Henri Lefebvre, 1991: Production of Space.)