INSTITUTIONAALISTEN MUUTOSTEN DYNAMIIKKA
Instituutiot ovat arkipäivän elämää ohjaavia ja säänteleviä tapoja. Ne ovat tärkeitä elämän sujumisen takia. Esimerkiksi perhe, talouden toimintatavat, tavat tervehtiä toisia ihmisiä, tavat joilla määritellään eri sukupuolia ovat instituutiota tai niiden osia. Usein instituutiota pidetään kussakin kulttuurissa itsestään selvinä käytäntöinä ─ ne ovat kuin vesi kaloille.
This is water, speech by David Foster Wallace
Instituutiot vaikuttavat voimakkaasti elämämme kulkuun, ja siksi niiden muutosten dynamiikkaa kannattaa tarkastella.
Minun kohdallani kiinnostus institutionaalisiin muutoksiin lähti siitä, että haluaisin selittää miten ja miksi tuotantotavat muuttuvat ja säilyvät (esim. miten siirryttiin maatalousvaltaisesta taloudesta teolliseen kapitalismiin), ja miten kapitalistisen talouden sääntelyn regiimit vaihtuvat (esim. miten toisen maailmansodan jälkeisestä fordistisesta kapitalismista on siirrytty nykyiseen kapitalismin malliin).
INSTITUUTION MÄÄRITELMÄ
Instituutiot ovat laajoja kokonaisuuksia, ja niiden määritelmätkin ovat monitahoisia. Aluksi on syytä erottaa organisaatiot ja instituutiot toisistaan. Organisaatiot ovat instituutioita pienempiä ja selvärajaisempia kokonaisuuksia. Esimerkiksi yritysorganisaatiot tai eduskunta ovat taloudellisia ja poliittisia organisaatiota, jotka toimivat talouden ja poliittisen järjestyksen laajempien instituutioiden sisällä.
Instituution määritelmässä on ainakin seuraavia elementtejä (ks. Coccia 2018, Douglas 1986) :
- Vallitsevat ajattelun ja toiminnan tavat, joita noudatetaan tietyissä sosiaalisen elämän osissa (esim. tavat, joilla muita ihmisiä kohdataan ja kohdellaan).
- Jaetut odotukset oikeanlaisesta käyttäytymisestä ja ajattelusta.
- Muodolliset ja epämuodolliset säännöt ja normit.
- Laajat yhteiskunnallisen järjestyksen ja rakenteiden kategoriat, kuten kulttuuri, politiikka, talous.
Kullakin kulttuurilla, yhteiskunnalla tai sosiaalisella järjestelmällä on instituutionsa ja näiden muodostamat sosiaaliset rakenteet. Itse asiassa juuri institutionaalisten rakenteiden erot erottavat yhteiskunnat ja aikakaudet toisistaan ─ vaikka näillä olisikin yhteisiä universaaleja piirteitä.
Instituutioissa on kyse tavoista, joita noudatetaan arkipäivässä. Instituutioiden olemassaolo ja jatkuvuus riippuvat siis arkipäivän lukemattomista toimista ja kohtaamisista. Tavat ja instituutiot eli yhteiskunnan rakenteet uusintavat siis toisensa, kuten Anthony Giddens ja monet muut ovat esittäneet. Jokapäiväinen toiminnan lisäksi instituutioita uusintavat yhteiskunnan symbolinen järjestys, rakennettu ympäristö ja monet muut materiaalisen kulttuurin piirteet.
On hyvä huomata, että instituutioilla pyritään kuvaamaan yhteiskunnan rakenteellisia piirteitä, mutta nämä rakenteelliset piirteet eivät kuitenkaan aina toteudu arkipäivässä, ja yksilöiden omat kokemukset ja määritelmät instituutioista ja niiden toiminnan tavasta voivat poiketa toisistaan paljon (ks. Smith, D., E. 2006).
Useissa tapauksissa yksilöille voi olla rationaalista olla noudattamatta institutionaalisia sääntöjä, josta syntyy "vapaamatkustajan" tai poikkeavan käyttäytymisen institutionaalinen häiriö. Näillä yksilöllisillä poikkeuksilla ei tavallisesti ole vaikutusta vallitseviin tapoihin, mutta ne voivat vahvistaa vallitsevia instituutioita tehdessään ne näkyviksi ("Poikkeus vahvistaa säännön."). Toisaalta, jos monet yksilöt alkavat poiketa vallitsevista tavoista, instituutio alkaa muuttua.
Miten yksittäiset instituutiot ja näiden muodostamat yhteiskunnalliset rakenteet sitten muuttuvat?
TEORIOITA INSTITUTIONAALISESTA MUUTOKSESTA
Instituutioiden muutoksia on selitetty ainakin neljällä eri tavalla (ks. Coccia 2018).
Ensinnäkin, instituutiot voivat muuttua tietoisten ja keskitettyjen päätösten seurauksena. Tällöin jonkin poliittisen kokonaisuuden hallintojärjestelmä päättää ja panee toimeen institutionaalisia muutoksia. Esimerkki tällaisesta muutoksesta tarjoaa torppareiden vapautus vuonna 1918, mikä mahdollisti torppareiden vapautumisen isäntiensä vallasta.
Keskitettyihin päätöksiin perustuvien institutionaalisten muutosten alkuun panevia syitä voivat olla instituutioiden ulkopuoliset syyt, kuten tekninen kehitys teollistumisessa, tai instituutioiden välinen sisäinen kilpailu, kuten määriteltäessä kirkon ja valtion välisiä suhteita. Koska poliittisen ja hallinnolliset päätökset perustuvat aiempiin päätöksiin, nämä päätökset noudattavat usein historiallista kehityslinjaa, ne ovat polkuriippuvaisia (bath-dependent).
Tämän selitystavan heikkous ovat sen kyvyttömyydessä selittää, miksi muodollisia sääntöjä, kuten esimerkiksi Suomen kieltolakia, ei aina noudateta. Lisäksi tämä selitys ei tietenkään kerro mitään niistä muutoksista, jotka tapahtuvat ilman keskitettyä päätöksentekoa.
Toiseksi, institutionaalisten muutosten evoluutioteorian mukaan muutokset perustuvat jokapäiväiseen uusien asioiden oppimiseen, toisten tapojen imitointiin, kulttuuriseen diffuusioon tai instituutioiden luonnolliseen valintaan.
Instituutioiden luonnollisessa valinnassa tehokkaammat tai jotenkin muuten paremmin sopeutuvat instituutiot korvaavat aiempia instituutioita. Evolutiiviset muutokset ovat tavallisesti hitaita, mutta joskus ne voivat olla nopeitakin, kuten vallankumousten ja hävittyjen sotien kohdalla nähdään (nopeista muutoksista on käytetty nimitystä "tipping point" (kastepiste) tai leimahduspiste ks. Malcolm Gladwellin kirja Leimahduspiste).
Tässäkin tapauksessa muutoksiin vaikuttavat syyt voivat olla ulkoisia suhteessa instituutioihin (esim. tekniset keksinnöt) tai instituutioiden sisäisiä tai välisiä vaikuttavia voimia (instituutioiden välinen kilpailu ja kamppailu voi johtaa joidenkin instituutioiden häviämiseen). Evoluutioteorian heikkous on luonnollisesti siinä, ettei se ota huomioon päämäärätietoista päätöksentekoa, instituutioiden suunniteltua muuttamista.
Kolmanneksi, instituutioiden sisäisen ja ulkoisen tasapainon teoriassa muutoksia aiheuttaa se, että instituutioissa toimivien ihmisten odotuksen muuttuvat, he alkavatkin syystä tai toisesta haluta toisenlaisia asioita instituutioilta. Tässä tapauksessa muutoksen dynamiikka on aina instituutioiden sisäistä. Esimerkkinä tällaisesta institutionaalisesta muutoksesta voi mainita samaa sukupuolta olevien avioliittojen tunnustaminen.
Koska yhteiskunnassa ja taloudessa ei kuitenkaan esiinnyt fyysisen tasapainon kaltaisia tasapainotiloja, pidän erilaisia fyysiseen tasapainon analogiaan viittaavia metaforia harhaanjohtavina puhuttaessa yhteiskunnasta ja taloudesta. Sen sijaan yhteiskunnassa ja taloudessa esiintyy oikeutettuina pidettyjä eli legitiimejä asioiden tiloja. Tästä syystä nimitän institutionaalisen tasapainon teoriaa tässä institutionaalisen legitimiteetin teoriaksi.
Neljänneksi tulee ottaa huomioon instituutioiden heikkeneminen ajan myötä (deinstitutionalization). Joidenkin tapojen noudattaminen saattaa heikentyä, kunnes niitä noudattavat vain harvat ja instituutio on kuollut. Esimerkiksi teitittely oli aiemmin yleinen tapa, mutta nykyisin se on melkein kokonaan hävinnyt. Instituutioiden heikkeneminen on tärkeä institutionaalisen muutoksen dynaaminen voima, koska heikkenevät tavat antavat tilaa uusille toiminnan ja ajattelun tavoille.
Yhdysvaltojen nykyisen presidentin, Donald Trumpin, voimakas pyrkimys kohentaa Yhdysvaltojen globaalia asemaa aggressiivisen tullipolitiikan ja muiden toimenpiteiden ja uhkausten avulla tarjoaa esimerkin instituutioiden heikkenemisestä ja mahdollisesta globaalin institutionaalisen järjestyksen nopeasta muutoksesta (leimahduspiste tai kastepiste).
Yhdysvaltojen talouden suhteellinen tehokkuus on kärsinyt usein vuosikymmenten aikana kasvavasta julkisesta velasta ja teollisen pohjan heikkenemisestä. Trump yrittää nykyisin vaikuttaa tähän aggressiivisen politiikan keinoin, mutta tämä onnistuu vain jos Yhdysvallat on todella niin vahva, että se pystyy pakottamaan muun poliittisesti hajanaisen maailman tahtoonsa. On mahdollista, että Trumpin politiikka nostaa niin paljon kansainvälisesti organisoitunutta vastustusta, että se ei ainoastaan epäonnistu, vaan jouduttaa Yhdysvaltojen globaalin aseman heikkenemistä. Toisin sanoen, pitkäaikainen Yhdysvaltojen institutionaalisen aseman heikkeneminen (deinstitutionalization) voi kulminoitua (institutionaalisen muutoksen leimahduspiste tai kastepiste) aseman nopeaan heikkenemiseen. (Joseph Nye: Trump and the end of American soft power, Financial Times 8. 3. 2025.)
Institutionaalisia muutoksia selittävien teorioiden lisäksi institutionaalista dynamiikkaa selittää myös instituutioiden kyky vastustaa muutoksia ─ instituutiothan ovat määritelmän mukaan vallitsevia tapoja, ja tavat sekä ihmiset vastustavat muutosta. Instituutioiden jähmeys (inertia) selittää siis niiden muuttumattomuutta tai muutosten hitautta.
On helppoa huomata, että ylläkuvatut lähestymistavat täydentävät toisiaan. Yhdessä ne muodostavat varsin monipuolisen tavan havainnoida institutionaalisia muutoksia. Tähän eivät yksinkertaisiin monokausaalisiin vuorovaikutussuhteisiin perustuvat teoreettiset näkökulmat, kuten puhdas markkinamalli tai yksiulotteiset evoluutioteoriat pysty.
Esimerkki institutionaalisen pysyvyyden ja muutoksen tarkastelusta rakennettujen tilojen ja paikkojen näkökulmasta: Nieminen, A. (2019): Osallisuuden tilan. Käsitteestä ja toteutuksesta, etenkin kuvio s. 18 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-330-8
SUURTEN HISTORIALLISTEN MUUTOSTEN SELITTÄMINEN
Usein institutionaalisia muutoksia tarkasteltaessa huomio kiinnittyy pitkän ajan historialliseen kehitykseen, valtioiden tai maailman eri alueiden laajoihin vertailuihin. Tällaisessa tarkastelussa ja vertailussa on tärkeää erottaa toisistaan historiallisen ajan eri aikaperspektiivejä (ks. Braudel ([1969] 1980, 27-34).
Pitkän ajan instituutioiden historiallinen aika jännittyy vuosisatoihin tai -tuhansiin. Se pitää sisällään pitkän ajan institutionaalisia rakenteita, kuten metsästäjäkeräilyn, maatalouden ja teollisen ajan tuotantomuodot. Historiallisten syklien periodit kestävät usein kymmeniä vuosia ja sisältävät esimerkiksi kapitalismin eri muotojen vaihtelua varhaisesta kapitalismista, fordismin kautta nykyiseen globaalin kapitalismin institutionaalisiin muotoihin. Tapahtumahistorian aikaperspektiivi käsittää päivittäisiä ja vuosittaisia tapahtumia ja muutoksia, kuten nykyisin käynnissä olevat Ukrainan ja Gazan sodat tai presidentti Trumpin yritykset vahvistaa Yhdysvaltojen globaalia asemaa.
Institutionaalisen muutoksen ymmärtämisen, tulkinnan ja analyysin kannalta keskeinen tapahtumahistoriaa koskeva kysymys on: Mitkä tapahtumahistorian tapahtumat johtavat tai voivat johtaa institutionaalisiin muutoksiin? Mediassa ollaan usein julistamassa vanhan aikakauden loppua ja uuden alkua, mutta varsinaisia institutionaalisia muutoksia tapahtuu harvoin verrattuna julkisuuden nopeasti vaihteleviin mielenkiinnon aiheisiin, ja hidas evoluutio on paljon tavallisempaa kuin nopeat vallankumoukset.
Selitettäessä instituutioiden rakenteellisia muutoksia pitkän keston ja historiallisten syklien aikaperspektiivissä kannattanee ottaa huomioon seuraavia lähtökohtia (Little, 2000):
- Monet yksilöt ja ryhmät (johtajat, uusien ajatusten kehittäjät, aktivistit, vastustajat) vaikuttavat muutoksiin, joko edistävät niitä tai estävät niitä.
- On järkevää olettaa, että muutoksilla on tavallisesti useita vaikuttavia ulkoisia ja sisäisiä syitä. Yhteen selittävään tekijään perustuvat monokausaaliset muutosten selitykset ovat todennäköisesti useimmiten vääriä, sillä ihmisten maailmassa monet tekijät vaikuttavat moniin muihin seikkoihin. Painovoiman tai fyysisen tasapainon kaltaisia yksinkertaisia syy-seuraussuhteita ei ihmisten välisissä suhteissa ole havaittu, ja jos sellaisia olisi havaittu, ne muodostaisivat yhteiskuntatieteiden yleisesti jaetut perusperiaatteet. Esimerkkejä monokausaalisista selityksistä ovat marxilainen ajatus siitä, että yhteiskunnallisten ongelmien syynä ovat kapitalistiset tuotantosuhteet ja että sosialisoimalla tuotantovälineet voidaan perustuu ihanneyhteiskunta. Monokausaaliset selitykset ovat usein moralistisia: niillä pyritään osoittamaan yksi pääasiallinen vaikuttavat syy, joka syrjäyttämällä voidaan perustaa hyvä hyvä yhteiskunta eli hyvä institutionaalinen järjestys. Tällaisia syntipukkeja ovat esimerkiksi kapitalismi, patriarkaatti, vihervasemmisto, väärään jumalaan uskovat, kolonialismi, länsimaat, Kiina, taloudellinen oligarkia, äärioikeisto, uusliberalismi ja niin edelleen.
- Olemassa olevat institutionaaliset rakenteet vaikuttavat muutosten suuntaan, rajoituksiin ja edellytyksiin. Toisin sanoen polkuriippuvuus vaikuttaa enemmän tai vähemmän, mutta se ei määrää vaihtoehdottomasti institutionaalista muutosta.
- Analyysissa kannattaa kiinnittää huomiota mahdollisiin kehityksiin, niihin jotka eivät toteutuneet sekä niihin jotka ovat mahdollisia tulevaisuudessa. Kontrafaktuaaleja eli toteutumattomia vaikutuksia hahmottamalla voidaan haarukoida tapahtumien kausaalisia syitä ja sulkea pois heikosti tai ei ollenkaan vaikuttavia syitä (ks. Pearl & Mackenzie 2018).
KAUSAALISTEN VERKOSTOJEN METODI
Yksi metodi erilaisten vaikuttavien syiden ja toimijoiden hahmottamiseen on piirtää ja taulukoida erilaisia vaikuttavia ja mahdollisesti vaikuttavia syitä, näiden avulla voidaan arvioida todennäköisyyttä sekä tapahtuneiden että tapahtuvien muutosten syistä.
Tässä on esimerkki kausaalisten suhteiden verkostosta kuvion ja taulukon muodossa:
Kuviosta näkyy, että yhdestä alkutilanteesta voi erilaisten vaikuttavien syiden kautta kehittyä kolme erilaista mahdollista lopputilannetta. Tässä tapauksessa siis pyritään ennustamaan tulevaa kehitystä.
Kuvion ja taulukon lähde:
Yuwan Malakar, Luk J.M. Peeters, Andrea Walton, Dan O'Sullivan, A causal network approach using a community well-being framework for an initial
impact assessment of large-scale energy infrastructure projects, Environmental Impact Assessment Review, Volume 102, 2023,107188, ISSN 0195-9255,
https://doi.org/10.1016/j.eiar.2023.107188 https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0195925523001543
Kausaalisten verkostojen meodista ks.:
Kaplan, D. 2024. Lessons in Statistical Thinking https://dtkaplan.github.io/Lessons-in-statistical-thinking/L23-DAGs.html
Esimerkki yrityksestä soveltaa tätä metodia: Nieminen, A. 2005. Towards a European Society? Integration and Regulation of Capitalism, s. 18-22.
KAPITALISMIN UUSI JÄRJESTYS 1970--2020 -LUVULLA
Tässä on yritykseni selittää kausaaliverkoston avulla kapitalismin muutoksen dynamiikkaa viimeisen 50 vuoden aikana:
Kuviossa esitetään, että monet tekijät ja samanaikaiset voimat tekniikan kehityksestä, kansallisen ja kansainvälisen politiikan muutoksista finanssi- ja fiktiivisen pääoman vahvistumiseen ovat johtaneet viime vuosikymmeninä kapitalismin globaaliin muutokseen. Tämä muutos ei ole ollut samanlaista joka puolella ja kansalliset institutionaaliset rakenteet ovat luoneet vahvan polkuriippuvuuden tapahtuneille muutoksille. Monessa tapauksessa voidaankin kriittisesti kysyä, kuinka paljon uutta kapitalismin uudessa sääntelyn regiimissä oikeastaan on.
Kuvion yksittäisistä osista voisi piirtää omat kausaaliverkostonsa, mikä laajentaisi kuviota paljon. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmien lisääntymisen sosiokulttuuriset syyt ovat varmaankin moninaisempia kuin tässä kuviossa esitetään.
Kuviossa esitetyn kaltaisia laajoja historian tulkintoja on vaikeata tai mahdotonta todistaa aukottomasti empiirisesti, mutta toki varsin pitkälle perusteluissa voidaan päästä kuvaamalla historiallisiin lähteisiin perustuen tapahtuneita muutoksia ja käyttäen hyväksi aiempia empiirisiä tutkimuksia tilastollisia aikasarjoja talouden, työmarkkinoiden, politiikan ja yhteiskunnan muutoksista.
Tämä blogi on päivitetty 8. 5. 2025. Kiitän Turun yliopistossa toimivaa poliittisen talouden tutkijaryhmää hyödyllisistä kommenteista.
LÄHTEET
Braudel, Fernand ([1969] 1980): On History. The University of Chicago Press, Chicago.
Coccia M. 2018. An Introduction to the Theories of Institutional Change (January 14, 2019).
Journal of Economics Library, vol. 5, n. 4, pp. 337-344,
Available at SSRN: https://ssrn.com/abstract=3315603
Douglas, M. 1986. How Institutions Think
Little, D. (2000). Explaining Large-Scale Historical Change. Philosophy of the Social Sciences, 30(1), 89-112.
Pearl, J., Mackenzie, D., (2018). Miksi: Syyn ja seurauksen uusi tiede. Terra Cognita.
Smith, D. E., DeVault, M. L., McCoy, L., Diamond, T., Campbell, M. L., Griffith, A. I., . . . Campbell, M. L. (2006). Institutional ethnography as practice. Rowman & Littlefield.
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti