SODAN JA POLIITTISEN VÄKIVALLAN MIELI JA MIELETTÖMYYS
Päivitetty 24.3.2026
Sotaa tai sodankäyntiä pidetään tavallisesti rationaalisena toimintana. Sota on ulkopolitiikan jatke, jossa omia ja vastustajan voimavaroja ja tavoitteita arvioidaan ja päätöksiä tehdään rationaalisesti. Oletus sodan rationaalisuudesta tulee näkyviin muun muassa siinä, miten sotaan varten kehitettyjä strategisia periaatteita on pyritty soveltamaan myös liike-elämään eli päämäärärationaaliseen toimintaan markkinoilla. Sotateoreetikkoja, kuten Carl von Clausewitz:iä (Sodankäynnistä) ja Sunzi:ia (Sodankäynnin taito) on usein käytetty liike-elämässä tarvittavien taitojen opetuksessa. (Ks. esim. Pietersen 2016.)
Mutta pitääkö oletus, sodan tai laajemmin ajatellen poliittisen väkivallan, rationaalisuudesta paikkaansa? Tätä kysymystä tarkastelen tässä blogissa.
Tämä aihe alkoi kiinnostaa minua jo monia vuosia sitten. Sen jälkeen, kun islamistit tuhosivat World Trade Centerin syyskuussa 2001 Yhdysvallat julisti käytännössä lähes koko maailman vapaan tulituksen vyöhykkeeksi (Fire-free zone, 1.12.2024), jolla se saattoi vapaasti ”iskeä” vihollisiaan, etenkin ääri-islamisteja vastaan. Lisäksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ohjenuorana näytti olevan periaate, jonka mukaan ”sodassa terrorismia vastaan” ei voi olla puolueettomia. (Ks. War on terror, 1.12.2024.)
Vuoden 2001 jälkeen erilaiset ”iskut”, joita ovat tehneet sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat, näyttävät lisääntyneen paljon. Eikä ainakaan suhteellisen ulkopuoliselle tarkkailijalle, kuten allekirjoittaneelle, ole ollut ollenkaan selvää, mikä on ollut ”iskujen” tai laajamittaisten invaasioiden, kuten Afganistanin ja Irakin sotien rationaalinen tavoite. On myös vaikeata nähdä mihin vaikutukseen useat yksilöiden ja ryhmien tekemät islamistien hyökkäykset Euroopassa pyrkivät. Samaa voi sanoa erilaisista ”hybridivaikuttamisen” muodoista.
Sota on sikäli ulkopolitiikan jatkoa, kuten Clausewitz esitti, että kun valtasuhteiden muut muodot (manipulaatio, taivuttelu, auktoriteetti eri muodoissaan; Wrong 2017) epäonnistuvat, politiikan kohdetta pyritään lopulta pakottamaan itselle mieluiseen toimintaa väkivallalla pakottamalla.
Sota kuuluu siis laajempaan poliittisen väkivallan kategoriaan. Poliittisen väkivallan kirjo pitää sisällään ainakin materian tuhoamisen, attentaatit, vastustajan toiminnan väkivaltainen rajoittaminen (esim. kauppasulku), erilaiset aseelliset hyökkäykset, sisällissodat ja varsinaisen valtioiden väliset aseelliset konfliktit, joita käydään armeijoiden välillä. Poliittisessa väkivallassa vastustajan sosiaalinen ryhmä tai yhteiskunta pyritään pakottamaan noudattamaan omaa tahtoa väkivallan avulla.
Laittomana tai erityisen tuomittavana pidettyjä poliittisen väkivallan muotoja on Ranskan suuresta vallankumouksesta lähtien nimitetty "terroriksi" tai "terrorismiksi". Tässäkin on kuitenkin kyse yhdestä poliittisen väkivallan muodosta väkivallan jatkumolla – ei jostakin laadullisesti erilaisesta ilmiöstä. Joidenkin poliittisen väkivallan tekojen nimittäminen ”terrorismiksi” palvelee luonnollisesti poliittisia tarkoituksia, manipuloimalla kieltä vastustajalta, ”terroristeilta” pyritään kieltämään kaikki väkivallan käytön legitimiteetti samaan aikaan, kun omaa toimintaa pidetään oikeutettuna väkivallan käyttönä. "Terroristit" ovat moraalisesti pahoja ja heidän vastustajansa moraalisesti oikeassa. (Ks. Terrorism 1.12.2024.)
Sodassa ja yleisemmin poliittisessa väkivallassa vastustaja pyritään siis taivuttamaan omaan tahtoon väkivaltaa käyttämällä. Usein tämä omaan tahtoon alistaminen tarkoittaa kiistaa jonkin maa-alueen hallinnasta. Väkivalta voidaan kohdistaa ainakin neljään eri kohteeseen: 1) materiaan (esim. vastustajan infrastruktuuri) 2) väestöön 3) armeijaan 4) vastustajan poliittiseen ja/tai taloudellisen eliittiin. (Pape 1996.)
On huomionarvoista, että valtiollisissa konflikteissa on kyse nimenomaan valtioiden välisestä ristiriidasta, mutta viime vuosikymmeninä valtiollisissakin konflikteissa painostaminen on usein kohdistunut vastustajan poliittiseen tai taloudelliseen eliittiin. Esimerkiksi, Venäjän hyökättyä Ukrainaan poliittinen ja taloudellinen painostus kohdistettiin Venäjän eliittiin (omaisuuden takavarikot, matkustusrajoitukset, liiketoiminnan rajoittaminen). Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa Israel on jahdannut nimenomaan vastustajien johtajia. Ajatuksena on ilmeisesti ollut, että eliitti ei juurikaan välitä tavallisten kansalaisten kärsimyksistä, mutta se välittää omista eduistaan – sekä hengestään. Tässä toimintapa tuo osaltaan esille sen, mistä poliittisessa väkivallassa on usein perimmältään kyse: eliittien välisestä valtataistelusta.
Siis, sodankäynti on periaatteessa rationaalista toimintaa, jolla pyritään painostamaan vastustajaa toimimaan tietyllä tavalla. Seuraavat havainnot asettavat kuitenkin nykyisin kyseenalaiseksi tämän väitteen totuudellisuuden:
• Nationalismi ja erilaiset ryhmäidentiteetit, jotka toimivat rakenteellisena pohjana poliittiselle väkivallalle ovat epämääräisiä ja tunnepohjaisia lähtökohtia, jotka eivät anna objektiivista perustaa järkevälle harkinnalle. Taipumus nähdä oman ryhmän ominaisuudet ja vaatimukset hyvinä ja oikeutettuina rajoittaa poliittisten tilanteiden totuudenmukaista ja rationaalista havaitsemista.
• Tämä tilanne heikkenee vielä lisää, kun poliittiset jännitteet lisääntyvät, jolloin yhdenmukaisuuden paine ja militaristiset äänenpainot lisääntyvät yhteiskunnassa. Esimerkiksi nykyisin Suomessa ”turvallisuus” ja sen vaaliminen on lähes vastaansanomaton tavoite kaikille elämän alueilla armeijan asehankinnoista erilaisten ”turvallisten tilojen” perustamiseen. Ulkopoliittisen yksisilmäisyyden vaatimus johtaa pyrkimykseen rajoittaa poliittista keskustelua tilanteessa, jossa vaihtoehtoisia näkökulmia ja uusia ideoita nimenomaan tarvittaisiin. Esimerkiksi Turun Sanomien pääkirjoituksessa 30.11.2024 kirjoitettiin, että ”Keskustelun pitää olla sallittua myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, eikä paluuta YYA-ajan Suomen itsesensuuriin ole. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtavilla päättäjillä pitää kuitenkin olla yhtenäinen linja, eikä irtiottoihin ole varaa.” Jossain määrin ristiriitaisen huvittavasti kahden virkkeen sisällä vapaa keskustelu ensin sallitaan ja sitten nopeasti kielletään.
• Kun poliittiset jännitteet lisääntyvät, informaation salaaminen lisääntyy, jolloin ei ole mahdollista arvioida tekijöitä, jotka vaikuttavat tilanteen kehittymiseen. Tällöin osa poliittisesta päätöksenteosta siirtyy salattuihin hallituksen istuntoihin tai armeijan upseerien kokouksiin. Armeijan ja erilaisten sotilasasiantuntijoiden painoarvo politiikassa lisääntyy. Tästä syystä kokonaistilanne ei ole tiedossa, tai siitä esitetään pääasiassa sotilasasiantuntijoiden tulkinta, jolloin poliitikot, kansalaiset tai sotakoneistosta riippumattomat asiantuntijat eivät voi rationaalisesti arvioida kokonaistilannetta.
• Jos sota aloitetaan, sen tuloksellisuudesta on vaikeata saada objektiivista informaatiota salailun takia, sekä koska sotilailla ja poliitikoilla on usein omia intressejä, jotka vaikuttavat siihen, miten ja missä määrin tapahtumista raportoidaan (ks. blogi Asiantuntijuuden rajat). Poliittisilla ja taloudellisilla eliiteillä on erityinen intressi salata ja vääristää sotaan liittyvä informaatiot, koska heidän valta-asemansa, materiaaliset etunsa tai elämänsä riippuu usein sodan tuloksesta. Esimerkiksi Afganistanin "jälleenrakennuksen" valvontaa johtaneen John Sapkon mukaan Yhdysvaltain armeija ja siviiliviranomaiset antoivat systemaattisesti liian positiivisen kuvan Afganistanin tilanteesta taataksen oman toimintansa jatkumisen ja vahvistaakseen omaa asemansa. Tuloksena oli epärealistisia tavoitteita, epäonnistuneita kehitysprojekteja, paljon tuhlattua rahaa ja hävitty sota. (Sopko, 2.1.2025.)
• Sotien tavoitteet ovat usein epämääräisiä ja moninaisia, eikä niiden lopettamisesta tai sodanjälkeisestä ajasta ole pitkän aikavälin suunnitelmia. Sota on helpompi aloittaa kuin lopettaa. Esimerkiksi pitkässä Afganistanin sodassa (2001-2021) Yhdysvaltain tarkoituksena oli nujertaa Al-Qaida ja Taliban. Suomalaiset puolestaan osallistuivat tähän sotaa ilmeisesti pääasiassa kahdesta syystä: Ensinnäkin haluttiin osoittaa liittolaisuutta Yhdysvalloille toiveena saada tukea Venäjää vastaan. Toiseksi armeija halusi saada taistelukokemusta. Usein julkilausuttuna syynä osallistumiselle Afganistanin konfliktiin esitettiin kuitenkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen. Monet taisivat hyväksyä tämän selityksen. (Rimpiläinen 19.12.2022.)
• Usein sotatilanteessa tilanteet muuttuvat ja kärjistyvät, eivätkä alkuperäiset olettamukset pidä enää paikkansa, mutta tästä huolimatta toimintaa jatketaan silti kohti samoja päämääriä ja usein samoilla tavoillakin. Näyttää esimerkiksi siltä, että vuonna 2022 Venäjän arvio Ukrainaan hyökkäämisen onnistumisesta meni pahasti pieleen, mutta siitä huolimatta sotaa on jatkettu.
• Sodankäynnissä on paljon ekspressiivisiä ja tunteisiin sekä niiden ilmaisuun liittyviä piirteitä: monet sotilaat hakevat sodasta seikkailua ja jännitystä, siviileille sota-aika rikkoo arjen tylsiä rutiineja, sota tai sen uhka lisäävät yhteisöllisyyttä ja kollektiivisen identiteetin voimaa yhteiskunnassa, väkivallan käyttö johtaa usein koston kierteeseen, joka voi olla psykologisesti palkitsevaa, mutta jolla ei ole koston ulkopuolisia tavoitteita, väkivallasta ja sadismista viehättyneille sota antaa mahdollisuuden toteuttaa näitä persoonallisuuden piirteitä (äärimmäisenä esimerkkinä tästä ks. Dirlewanger brigade, 1.12.2024). Yleensä sota ja poliittinen väkivalta nostattavat suuria tunteita, mikä ei ole omiaan vahvistamaan järkevää harkintaa. Joskus sanotaan, että "he ymmärtävät vain voimaa", mutta varsinkaan väkivallan alettua tämä tuskin pitää paikkansa. Väkivallan kierteessä vastustaja eivät usein anna periksi väkivallan edessä, pistävät vastaan entistä kovemmin; lopulta vastustajat eivät ymmärrä mitään, vaan heidät täytyy tappaa (vrt. Afganistanin ja Lähi-Idän pitkä konfliktit).
• ”Hybridisodankäynti” yhdistää varsinaiseen sodankäyntiin vaaleihin vaikuttamista, valheellisia uutisia, attentaatteja, vahingontekoja ja muita menetelmiä. Se alentaa arkipäivän politiikan ja aseellisen konfliktin välistä eroa ja tekee poliittisen väkivallan käytöstä entistä epämääräisempää. Hybridisodankäynti on epäilemättä lisännyt poliittisen väkivallan irrationaalisuutta esimerkiksi luomalla pohjaa mitä mielikuvituksellisimmille salaliittoteorioille. (Hybridisodankäynnistä ks. Hybrid warfare 1.12.2024.)
Laittomana tai erityisen tuomittavana pidettyjä poliittisen väkivallan muotoja on Ranskan suuresta vallankumouksesta lähtien nimitetty "terroriksi" tai "terrorismiksi". Tässäkin on kuitenkin kyse yhdestä poliittisen väkivallan muodosta väkivallan jatkumolla – ei jostakin laadullisesti erilaisesta ilmiöstä. Joidenkin poliittisen väkivallan tekojen nimittäminen ”terrorismiksi” palvelee luonnollisesti poliittisia tarkoituksia, manipuloimalla kieltä vastustajalta, ”terroristeilta” pyritään kieltämään kaikki väkivallan käytön legitimiteetti samaan aikaan, kun omaa toimintaa pidetään oikeutettuna väkivallan käyttönä. "Terroristit" ovat moraalisesti pahoja ja heidän vastustajansa moraalisesti oikeassa. (Ks. Terrorism 1.12.2024.)
Sodassa ja yleisemmin poliittisessa väkivallassa vastustaja pyritään siis taivuttamaan omaan tahtoon väkivaltaa käyttämällä. Usein tämä omaan tahtoon alistaminen tarkoittaa kiistaa jonkin maa-alueen hallinnasta. Väkivalta voidaan kohdistaa ainakin neljään eri kohteeseen: 1) materiaan (esim. vastustajan infrastruktuuri) 2) väestöön 3) armeijaan 4) vastustajan poliittiseen ja/tai taloudellisen eliittiin. (Pape 1996.)
On huomionarvoista, että valtiollisissa konflikteissa on kyse nimenomaan valtioiden välisestä ristiriidasta, mutta viime vuosikymmeninä valtiollisissakin konflikteissa painostaminen on usein kohdistunut vastustajan poliittiseen tai taloudelliseen eliittiin. Esimerkiksi, Venäjän hyökättyä Ukrainaan poliittinen ja taloudellinen painostus kohdistettiin Venäjän eliittiin (omaisuuden takavarikot, matkustusrajoitukset, liiketoiminnan rajoittaminen). Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa Israel on jahdannut nimenomaan vastustajien johtajia. Ajatuksena on ilmeisesti ollut, että eliitti ei juurikaan välitä tavallisten kansalaisten kärsimyksistä, mutta se välittää omista eduistaan – sekä hengestään. Tässä toimintapa tuo osaltaan esille sen, mistä poliittisessa väkivallassa on usein perimmältään kyse: eliittien välisestä valtataistelusta.
Siis, sodankäynti on periaatteessa rationaalista toimintaa, jolla pyritään painostamaan vastustajaa toimimaan tietyllä tavalla. Seuraavat havainnot asettavat kuitenkin nykyisin kyseenalaiseksi tämän väitteen totuudellisuuden:
• Nationalismi ja erilaiset ryhmäidentiteetit, jotka toimivat rakenteellisena pohjana poliittiselle väkivallalle ovat epämääräisiä ja tunnepohjaisia lähtökohtia, jotka eivät anna objektiivista perustaa järkevälle harkinnalle. Taipumus nähdä oman ryhmän ominaisuudet ja vaatimukset hyvinä ja oikeutettuina rajoittaa poliittisten tilanteiden totuudenmukaista ja rationaalista havaitsemista.
• Tämä tilanne heikkenee vielä lisää, kun poliittiset jännitteet lisääntyvät, jolloin yhdenmukaisuuden paine ja militaristiset äänenpainot lisääntyvät yhteiskunnassa. Esimerkiksi nykyisin Suomessa ”turvallisuus” ja sen vaaliminen on lähes vastaansanomaton tavoite kaikille elämän alueilla armeijan asehankinnoista erilaisten ”turvallisten tilojen” perustamiseen. Ulkopoliittisen yksisilmäisyyden vaatimus johtaa pyrkimykseen rajoittaa poliittista keskustelua tilanteessa, jossa vaihtoehtoisia näkökulmia ja uusia ideoita nimenomaan tarvittaisiin. Esimerkiksi Turun Sanomien pääkirjoituksessa 30.11.2024 kirjoitettiin, että ”Keskustelun pitää olla sallittua myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, eikä paluuta YYA-ajan Suomen itsesensuuriin ole. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtavilla päättäjillä pitää kuitenkin olla yhtenäinen linja, eikä irtiottoihin ole varaa.” Jossain määrin ristiriitaisen huvittavasti kahden virkkeen sisällä vapaa keskustelu ensin sallitaan ja sitten nopeasti kielletään.
• Kun poliittiset jännitteet lisääntyvät, informaation salaaminen lisääntyy, jolloin ei ole mahdollista arvioida tekijöitä, jotka vaikuttavat tilanteen kehittymiseen. Tällöin osa poliittisesta päätöksenteosta siirtyy salattuihin hallituksen istuntoihin tai armeijan upseerien kokouksiin. Armeijan ja erilaisten sotilasasiantuntijoiden painoarvo politiikassa lisääntyy. Tästä syystä kokonaistilanne ei ole tiedossa, tai siitä esitetään pääasiassa sotilasasiantuntijoiden tulkinta, jolloin poliitikot, kansalaiset tai sotakoneistosta riippumattomat asiantuntijat eivät voi rationaalisesti arvioida kokonaistilannetta.
• Jos sota aloitetaan, sen tuloksellisuudesta on vaikeata saada objektiivista informaatiota salailun takia, sekä koska sotilailla ja poliitikoilla on usein omia intressejä, jotka vaikuttavat siihen, miten ja missä määrin tapahtumista raportoidaan (ks. blogi Asiantuntijuuden rajat). Poliittisilla ja taloudellisilla eliiteillä on erityinen intressi salata ja vääristää sotaan liittyvä informaatiot, koska heidän valta-asemansa, materiaaliset etunsa tai elämänsä riippuu usein sodan tuloksesta. Esimerkiksi Afganistanin "jälleenrakennuksen" valvontaa johtaneen John Sapkon mukaan Yhdysvaltain armeija ja siviiliviranomaiset antoivat systemaattisesti liian positiivisen kuvan Afganistanin tilanteesta taataksen oman toimintansa jatkumisen ja vahvistaakseen omaa asemansa. Tuloksena oli epärealistisia tavoitteita, epäonnistuneita kehitysprojekteja, paljon tuhlattua rahaa ja hävitty sota. (Sopko, 2.1.2025.)
• Sotien tavoitteet ovat usein epämääräisiä ja moninaisia, eikä niiden lopettamisesta tai sodanjälkeisestä ajasta ole pitkän aikavälin suunnitelmia. Sota on helpompi aloittaa kuin lopettaa. Esimerkiksi pitkässä Afganistanin sodassa (2001-2021) Yhdysvaltain tarkoituksena oli nujertaa Al-Qaida ja Taliban. Suomalaiset puolestaan osallistuivat tähän sotaa ilmeisesti pääasiassa kahdesta syystä: Ensinnäkin haluttiin osoittaa liittolaisuutta Yhdysvalloille toiveena saada tukea Venäjää vastaan. Toiseksi armeija halusi saada taistelukokemusta. Usein julkilausuttuna syynä osallistumiselle Afganistanin konfliktiin esitettiin kuitenkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen. Monet taisivat hyväksyä tämän selityksen. (Rimpiläinen 19.12.2022.)
• Usein sotatilanteessa tilanteet muuttuvat ja kärjistyvät, eivätkä alkuperäiset olettamukset pidä enää paikkansa, mutta tästä huolimatta toimintaa jatketaan silti kohti samoja päämääriä ja usein samoilla tavoillakin. Näyttää esimerkiksi siltä, että vuonna 2022 Venäjän arvio Ukrainaan hyökkäämisen onnistumisesta meni pahasti pieleen, mutta siitä huolimatta sotaa on jatkettu.
• Sodankäynnissä on paljon ekspressiivisiä ja tunteisiin sekä niiden ilmaisuun liittyviä piirteitä: monet sotilaat hakevat sodasta seikkailua ja jännitystä, siviileille sota-aika rikkoo arjen tylsiä rutiineja, sota tai sen uhka lisäävät yhteisöllisyyttä ja kollektiivisen identiteetin voimaa yhteiskunnassa, väkivallan käyttö johtaa usein koston kierteeseen, joka voi olla psykologisesti palkitsevaa, mutta jolla ei ole koston ulkopuolisia tavoitteita, väkivallasta ja sadismista viehättyneille sota antaa mahdollisuuden toteuttaa näitä persoonallisuuden piirteitä (äärimmäisenä esimerkkinä tästä ks. Dirlewanger brigade, 1.12.2024). Yleensä sota ja poliittinen väkivalta nostattavat suuria tunteita, mikä ei ole omiaan vahvistamaan järkevää harkintaa. Joskus sanotaan, että "he ymmärtävät vain voimaa", mutta varsinkaan väkivallan alettua tämä tuskin pitää paikkansa. Väkivallan kierteessä vastustaja eivät usein anna periksi väkivallan edessä, pistävät vastaan entistä kovemmin; lopulta vastustajat eivät ymmärrä mitään, vaan heidät täytyy tappaa (vrt. Afganistanin ja Lähi-Idän pitkä konfliktit).
• ”Hybridisodankäynti” yhdistää varsinaiseen sodankäyntiin vaaleihin vaikuttamista, valheellisia uutisia, attentaatteja, vahingontekoja ja muita menetelmiä. Se alentaa arkipäivän politiikan ja aseellisen konfliktin välistä eroa ja tekee poliittisen väkivallan käytöstä entistä epämääräisempää. Hybridisodankäynti on epäilemättä lisännyt poliittisen väkivallan irrationaalisuutta esimerkiksi luomalla pohjaa mitä mielikuvituksellisimmille salaliittoteorioille. (Hybridisodankäynnistä ks. Hybrid warfare 1.12.2024.)
• Yksilöiden kannalta sodankäynnin irrationaalisuus näyttää selvältä: mitä järkeä on asettaa oma henkensä vaaraan yleisten ja epämääräisten tavoitteiden puolesta? Tässä(kin) kohden sota on hyvin sukupuolittunutta toimintaa. Erityisesti miehet uskovat, että oman hengen uhraaminen "kansakunnan puolesta" on arvokasta urheutta riippumatta sodan syistä tai päämääristä. Miehet määritelläänkin yleensä sodassa uhrattavaksi sukupuoleksi. Jos sodassa rintamalle lähetettäisiin vain naisia, sotia käytäisiin paljon vähemmän, koska: 1) Naisilla ei ole ideaalia siitä, että uhrautuminen isänmaan puolesta on tärkeämpää kuin oma henki. 2) Väestön uusintamisen kannalta ei olisi edullista tapattaa niitä, jotka synnyttävät uusia ihmisiä. (Ks. video aiheesta (Taraban 2025): https://www.youtube.com/watch?v=K0Ljd7mcbMQ )
Johtopäätöksenä yllä kirjoitetusta voi sanoa, että pakottaminen sodassa ja muussa poliittisessa väkivallassa epäonnistuu usein, ja oletukset poliittisen väkivallan rationaalisuudesta ja tuloksellisuudesta toimivat huonosti. Joskus sota tai poliittinen väkivalta voi auttaa lyhytaikaisesti suuremman pahan tai vahingon estämisessä (esimerkiksi natsi-Saksan lyöminen toisessa maailmansodassa, Suomen puolustustaistelu talvisodassa), mutta se ei kykene rakentamaan parempaa maailmaa.
Ks. myös amerikkalaisen kenraali Stanley McChrystal:in realistinen haastattelu (New York Times) USA:n sodista Lähi-Idässä viime vuosikymmeninä: Everything After This Will Be Harder
LÄHTEET
Dirlewager brigade. (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Dirlewanger_Brigade
Fire-free zone. (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Free-fire_zone
Hybrid warfare (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Hybrid_warfare
Pape, R. A. (1996). Bombing to Win: Air Power and Coercion in War. Cornell University Press.
Pietersen, W. (2016). Von Clausewitz on War: Six Lessons for the Modern Strategist. Saatavilla 1.12.2024 https://business.columbia.edu/cgi-strategy/chazen-global-insights/von-clausewitz-war-six-lessons-modern-strategist
Rimpiläinen, T. (19.12.2022). Selvitys: Todellisesta tavoitteesta vaiettiin, kun Suomi päätti osallistumisesta Afganistanin operaatioon. Saatavilla https://yle.fi/a/74-20008924
Sopko, J. F. (2.1.2025). America, Afghanistan and the Price of Self-Delusion. New York Times. https://www.nytimes.com/2025/01/02/opinion/afghanistan-audit-reconstruction-us.html?unlocked_article_code=1.mU4.C42G.NE0SY_dVPhIW&smid=url-share
Taraban, O. (2025). The disposable man: all lives are not worth the same. https://www.youtube.com/watch?v=K0Ljd7mcbMQ
Terrorism (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/Terrorism
War on terror (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/War_on_terror
Wrong, D. H. (1995). Power: Its Forms, Bases, and Uses. Routledge.
War on terror (1.12.2024). Teoksessa Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/War_on_terror
Wrong, D. H. (1995). Power: Its Forms, Bases, and Uses. Routledge.
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti