AIKAMME ANTISANKARIT: HIMOSHOPPAAJAN SALAISET UNELMAT (SOPHIE KINSELLA) & USKOLLINEN ÄÄNENTOISTO (NICK HORNBY)

Himoshoppaajan salaiset unelmat, jonka on kirjoittanut Sophie Kinsella, luokitellaan usein ”chick” kirjallisuudeksi eli  ”modernien, nuorten naisten elämään, ihmissuhteisiin ja arkeen”  keskittyväksi kirjallisuuden lajiksi (Wikipedia). Nick Hornbyn Uskollinen äänentoista edustaa puolestaan ”lad” kirjallisuutta, joka kuvaa ”nuorten, 20–40-vuotiaiden miesten ihmissuhdeongelmia, sitoutumiskammoa ja aikuistumisen vaikeuksia”(Wikipedia). Näitä teoksia on mielenkiintoista verrata toisiinsa.

Kumpikin kirjallisuuden alalajia käyttää subjektiivista minäkertojan näkökulmaa ja viljelee huumoria. Kinsellan ja Hornbyn lukuisat kirjat ovat hyvin suosittuja. Kinsella on kirjoittanut kokonaisen suositun himoshoppaaja sarja. Näistä kirjoista on myös tehty elokuvat, joiden mainoskuvista tulee tämän blogin kuvitus.

HIMOSHOPPAAJAN TARINA

Himoshoppaaja Becky on noin 25-vuotias nainen, joka asuu ja shoppailee Lontoossa. Hänen elää yli varojensa ja saa tarinan kuluessa jatkuvasti maksukehotuksia pankistaan. Maksukehotuksiin hän vastaa selittelemällä ja valehtelemalla. Hän yrittää rajoittaa pakonomaista vaatteiden ja muun tavaran ostamista, mutta ei onnistu siinä. Hän muun muassa menee vaatekauppaan töihin pystyäkseen maksamaan laskunsa, mutta joutuu irtisanotuksi, koska hän piilottelee vaatetta asiakkaalta, voidakseen myöhemmin ostaa sen itselleen.    

Becky on töissä pienessä talouslehdessä,  joka lähettää hänet usein yritysten tiedotustilaisuuksiin, joissa hän keskittyy kikattamaan takarivissä naisystäviensä kanssa, koska kaiken informaation saa kuitenkin yritysten jakamista tiedotteista. Toki tiedotustilaisuuksissa tarjottava shampanja kiinnostaa aina. Beckyn työnteon kuvaus on hauskaa fiktiivistä gonzo-journalismia.    

Kirjan loppupuolella Becky taloudellinen ahdinko kärjistyy, ja hän joutuu pakenemaan vanhempiensa luokse. Vanhemmat esitetään työväenluokkaisina juurevina boomereina, joilla ei ole aavistusta siitä, millaista elämää Becky viettää Lontoossa. Sitten kuvaan astuu sijoittamiseen liittyvä väärinkäytös, joka haittaa myös Beckyn vanhempia ja heidän naapureitaan. Vastoin aikaisempia tapojaan Becky sydämistyy tilanteesta, ja alkaa paljastamaan sijoitushuijausta. Hänet kutsutaan televisioon väittelemään petoksen tehneiden isokenkäisten tiedotusta hoitavan yrityksen johtajan kanssa. Becky osoittautuu teräväksi väittelijäksi ja pr-yrityksen johtaja joutuu myöntämään väärinkäytöksen.

Kirjan loppu on onnellinen: Becky palkataan televisioon talousohjelman juontajaksi, ja saamillaan paremmilla tienisteillä hän maksaa shoppailunsa laskut. Tarinan lopussa hän alkaa seurustella väittelyssä voittamansa johtajan kanssa, joka on tietysti komea, rikas ja hyvä sängyssä:

”Tyytyväisenä käperryn takaisin peiton alle ja suljen silmäni. Ehkä Luke ja minä vietämme koko päivän täällä, tässä ihanassa huoneessa. Ehkä me tilaamme tänne ostereita ja shampanjaa.”

USKOLLISEN ÄÄNENTOISTON JUONI

Uskollisen äänentoiston (high fidelity, hifi) päähenkilö Rob on selvästi vanhempi kuin Becky, ehkä 35-vuotias. Hän on keskittynyt elämässään kahteen asiaan: tyttöystäviin ja pop-musiikkiin. Kirja alkaa sillä, että Rob luettelee viisi ikimuistoisinta eroaan, ja suuri osa tarinasta käsittelee enemmän tai vähemmän epäonnistuneita yrityksiä luoda suhteita kauniimpaan sukupuoleen. Rob pitää huonosti menestyvää levyliikettä, jossa hengailee myös kaksi hänen samatyylistä kaveriaan. Rob käsittelee lähestulkoon kaikkia asioita pop-musiikin kautta, ja teoksessa luetellaan paljon biisejä ja artisteja. Kolmannen, vähäisimmän, kirjan teemoista muodostaa Robin pohdinnat siitä, pitäisikö hänen hankkia itselleen kunnollinen työ ja ammatti. Samoin kuin Beckyn kohdalla, Robin vanhemmat ovat boomereita, jotka ovat kokonaan ulkona Robin kuvioista.

Teoksen juoni velloo yllä mainittujen teemojen ympärillä ilman, että Rob varsinaisesti pääsee mihinkään. Kertomuksen loppu ilmentää naissuhteiden ja pop-musiikin vähemmän onnistunutta yhdistelmää:

”Kuullessaan alkutahdit Laura pyörähtää ympäri, hymyilee, heiluttaa peukkujaan ilmassa, ja alan laatia hänelle mielessäni kokoomanauhaa, sellaista, joka on täynnä hänen tuntemaansa musiikkia, hänen mielimusaansa. Vasta tänä iltana minulle tavallaan valkenee, miten homma kuuluu hoitaa.”

VERTAILU

Beckyn ja Robin tarinat ja niiden miljööt ovat päältäpäin katsoen varsin erilaisia. Becky liikkuu, tai pyrkii liikkumaan, suhteellisen varakkaissa lontoolaispiireissä, ja yksi syy hänen ylikuluttamiseensa on pyrkimys päästä parempiin piireihin. Rob ja hänen kaverinsa ovat vanhentuneita nuoria, jotka ovat jääneet kiinni poikamieselämään, huonosti tuottaviin töihin ja riippuvuuteensa pop-musiikista. Eroista huolimatta kummallakin on ongelmana elämäntavan vakiintumattomuus, jota he eivät kuitenkaan yritä aktiivisesti ratkaista.

Kumpikin on addikti, joka sijoittaa suuren osan psyykkisestä energiastaan yhteen asiaan (shoppailu tai pop-musiikki) ja näkee maailman sekä elämänsä suurelta osin riippuvuutensa linssin läpi. Becky pyrkii vaatteiden ja tavaroiden ostamisella hyväksyntään ja luokkanousuun. Rob on fiksoitunut pop-musiikkiin, jonka linssien läpi hän käsitee asioita enemmän tai vähemmän irrationaalisesti. Rob kieriskelee ongelmissaan, itsesyytöksissä ja epävarmuudessa. Becky selittää ongelmansa pois, tai ei näe niitä. Beckyn ja Robin elämäntilanteet tuovat esille sen, että addiktion on psyykkinen defenssi, johon yksilö hautaa, tai pyrkii hautaamaan, ongelmansa.

Kirjoissa addiktioita käsitellään niitä toistaen, mikä tuo selvästi esille riippuvaisuuksien toisteisen luonteen. Tämä on huvittavaa, koska monomaaninen samojen kuvioiden toistaminen on selvästi älytöntä. Lukijalle saman vitsin jatkuvaa toistaminen käy kuitenkin kirjojen sivujen karttuessa vähän tylsäksi. En lukisi kumpaakaan kirjaa uudestaan, vaikka niissä on omat jekkunsa ensimmäisellä lukemalla.

Tavallisesti fiktion kirjoittamisen kursseilla korostetaan, että tarinassa on hyvä olla päähenkilö, joka pyrkii johonkin, ja joka kohtaa erilaisia esteitä tarinan kuluessa. Tavallisesti ajatellaan, että päähenkilö tai hänen tilanteensa muuttuu tarinan kuluessa, kun hän kamppailee kohti tavoitteitaan. Beckyn ja Robin kohdalla nämä tavalliset odotukset eivät täyty. Päähenkilöillä on kyllä ongelmia, mutta he eivät tee niille mitään. Beckyn asiat järjestyvät kyllä paremmalle tolalle hänen kertomuksensa lopussa, mutta ihmeloppu tulee ilman Beckyn kehittymistä tai hänen  ponnistelujaan.  Himoshoppaajan salaiset unelmat -teoksen nimi viittaa Beckyn kätkettyyn salaisuuteen tai haluihin, mutta en pongannut mitään salaista unelmaa, vaan Beckin halu ulkoiseen näyttämiseen, sosiaaliseen hyväksyntään ja luokkanousuun ovat koko ajan näkyvillä.

Nyt voisi ajatella, että chick ja lad kirjallisuuden edustajina teoksista voisi sanoa paljonkin nuorehkojen naisten ja miesten maailmankuvan edustajina, sillä vaikka teokset ovatkin fiktiivisiä, niillä on todennäköisesti sukupuolen mukaan jokseenkin jakautuneet lukijakunnat. Ihmisethän lukevat kirjallisuutta, joka jollakin tavalla osuu heidän elämäntilanteeseensa, maailmankuvaansa, tapoihinsa ja kuvitelmiinsa. Teoksissa onkin selvä sukupuolen mukainen ero: Beckyn tarina noudattaa romanttisen naisille suunnatun kirjallisuuden kaavoja loppuratkaisuineen; Robin tarina kuvaa nuorehkojen miesten elämän ympyröitä, tosin ilman tavallista nuoren miehen kasvutarinaa, sillä Rob ei kehity mihinkään.

Robin kertomusta voi itse asiassa pitää tavallisen päähenkilön kehitystarinan kritiikkinä ja siten antisankarin tarinana. Myös Becky on antisankari(tar). Romanttisen, humoristinen ja kevyen tarinan sankaritarta ei yleensä pidetä antisankarina, vaan tämä määritelmä varataan yleensä nuorille sopeutumattomille miehille, joiden melskaaminen tekee hyvin selväksi, että he ovat perinteisen sankarin vastakohtia. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että antisankarilta ”puuttuu sankarin ylevyys, ylivertaisuus, oikeamielisyys ja valmius uhrautua hyvien asioiden puolesta” (Wikipedia), niin Becky on ilmiselvä antisankaritar.

Sukupuolierojen lisäksi kannattaa huomioida tarinoiden yhteinen teema. Sekä Rob että Becky ovat eksyksissä olevia nykyihmisiä, joilla ei ole selkeitä päämääriä, ja jotka korvaavat päämäärät ja luonteen lujuuden addiktiolla.

Kirjoitin edellä, että tuskin luen näitä kirjoja uudestaan. Ne ajavat silti hyvin kirjallisuuden asiaa näkökulmien antajana ja kysymysten esittäjänä. Toivottavasti nämä ansiot tulevat esille myös tässä blogissa.