MIKSI IDENTITEETTIÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET OVAT KÄRJEKKÄÄMPIÄ KUIN INTRESSEISTÄ SOPIMINEN?

Miksi erilaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten kysymysten käsittely poikkeaa toisistaan hyvin paljon? Miksi esimerkiksi verotusta ja sosiaalietuuksien määriä koskevat poliittiset erimielisyydet ovat vähemmän kärjekkäitä kuin maahanmuuttoa ja sukupuoli-identiteettejä koskevat kysymykset?

Esitän tässä blogissa, että politiikan kohteet ja poliittisen toiminnan tyylit vaikuttavat oleellisesti siihen, miten poliittisia kysymyksiä ja erimielisyyksiä käsitellään.

POLITIIKAN KOHTEET

”Politiikalla” tarkoitan tässä kirjoituksessa sellaista sosiaalista toimintaa, joka liittyy ihmisten välisiin valtasuhteisiin. ”Valtasuhteet” voivat olla hierarkiaksi jähmettyneitä suhteita, tai ne voivat olla suhteellisen tasaväkistä ihmisten välistä vuorovaikutusta: henkilö A vaikuttaa henkilöön B ja päinvastoin. Tämä on tavallista vuorovaikutusta, jossa ihmiset sekä vaikuttavat toisiin että antavat muiden vaikuttaa omaan toimintaansa. Kieltäytyminen tällaisesta vaikutuksesta tekee vuorovaikutuksen mahdottomaksi, kuten moni on saattanut havaita, jos on yrittänyt kommunikoida ihmisen kanssa, joka vastaa kaikkiin aloitteisiin kieltävästi, eikä jousta missään asiassa.

Osa politiikasta tapahtuu muodollisten poliittisten organisaatioiden, kuten valtion ja kuntien piirissä; toisaalta osa poliittista valtasuhteista toteutuu muodollisten organisaatioiden ulkopuolella, kuten esimerkiksi työpaikan epämuodollisessa vuorovaikutuksessa.

Usein sanotaan, että sillä tai tällä yksilöllä tai ryhmällä ”on valtaa”, mutta tarkkaan ottaen kukaan ei voi omistaa valtaa, vaan vallan käytössä on aina kyse yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista. Tästä asiantilasta seuraa valtasuhteen paradoksi: valtasuhde ei toteudu, koska henkilö A käskee henkilöä B tekemään jotakin, vaan valtasuhde materialisoituu vain siinä määrin kuin henkilö B tottelee. Valtasuhteen toteutuminen riippuu tottelemisesta, ei määräysten antamisesta.

Poliittisen toiminnan kohteet tai tavoitteet vaikuttavat oleellisesti poliittisen toiminnan luonteeseen, ja politiikan lajit voidaan nimetä näiden kohteiden mukaan:

Valtapolitiikassa politiikan tavoitteena on yksinkertaisesti valta-aseman saavuttaminen. Tällöin ei tehdä valtasuhteisiin liittyviä kompromisseja, vaan kamppaillaan ylivallasta. Esimerkiksi Lähi-Idästä on sanottu, että kompromissit eivät kuulu alueen poliittiseen toimintatapaan, vaan uskonnolliset, etniset ja muut poliittiset ryhmittymät taistelevat keskenään, kunnes joku ryhmittymä voittaa ja komentaa tämän jälkeen muita. Tästä syystä alueen konfliktit ovat pitkiä ja katkeria.

Luokkapolitiikassa politiikalla pyritään vaikuttamaan eri yhteiskuntaluokkien keskinäisiin asemiin. Esimerkiksi modernissa politiikassa keskeisenä kysymyksenä oli pitkään työväenluokan, kapitalistien ja maanomistajien välisten suhteiden luonne. Liberalismi, sosialismi ja fasismi / natsismi tarjosivat kukin tähän kysymykseen omat vastauksensa.

Länsimaisessa kapitalismissa luokkapolitiikan kova ristiriita lieveni pääoman ja työn kompromissin jälkeen. Pääoman ja työn luokkakompromissin ytimenä oli se, että työväki hyväksyi tuotantovälineiden yksityisomistuksen ja pääoma hyväksyi työntekijöiden kollektiivisen järjestäytymisen (ammattiyhdistysliikkeen). Tältä pohjalta kapitalistit ja työntekijät ovat neuvotelleet työsuhteiden ehdoista, sosiaalipolitiikasta, eläkkeistä ja muista eduista. Intressipolitiikan synty perustui luokkakompromissiin.

Intressipolitiikassa erilaiset intressiryhmät neuvottelevat keskenään kunkin ryhmän velvollisuuksista, suoritteista ja eduista. Tällöin lähtökohtana ovat vallitsevat ryhmät ja näiden väliset suhteet, eikä politiikka pyri muuttamaan näitä, kuten luokkapolitiikassa. Keskeinen intressipolitiikan esimerkki on luokkakompromissin jälkeinen neuvottelu työsuhteiden yleisistä ehdoista sekä puolueiden neuvottelut verotuksesta, talouden sääntelystä, sosiaalipolitiikan sisällöstä ja niin edelleen.

Identiteettipolitiikassa toiminnan kohteena ovat kollektiiviset tai sosiaaliset identiteetit (esim. kansallinen identiteetti, sukupuoli-identiteetti), tavoitteena on määritellä kollektiivisia identiteettejä uudelleen. Samoin kuin valtapolitiikassa identiteettipolitiikassa on vaikeata tai mahdotonta tehdä kompromisseja; sosiaalisesta identiteetistä ei oikein voi neuvotella. Kollektiivisessa identiteetissä on usein kysymys yksilöiden ja ryhmien olemassaolon perustan määrittelystä, mikä on eksistentiaalinen kysymys.

On tietysti mahdollista, että politiikan kohteina voi olla myös muita kuin tässä lueteltuja asioita, mutta tämä näytti minusta oleelliselta politiikan kohteiden luokittelulta, joka pystyy hahmottamaan nykyisiä poliittisen vuorovaikutuksen ilmiöitä. 

POLIITTISET TYYLIT

Poliittisella tyylillä tarkoitan tässä sitä tapaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtasuhteissa. Esimerkiksi mielipidekirjoitukset lehdissä, lakot, äänestäminen vaaleissa, poliittinen väkivalta, eroavat toiminnan tapoina selkeästi toisistaan. Politiikan kohteet määrittelevät suurelta osin politiikan tyyliä. Seuraavassa joitakin pohdintoja tästä.

Identiteettipolitiikan kohteena ovat keskeiset kollektiiviset eli sosiaaliset identiteetit. Nämä politiikan kohteet ovat eksistentiaalisia, koska niissä määritellään yksilöiden ja ryhmien sosiaalista luonnetta. Tästä syystä identiteettipolitiikan tyyli on lähtökohtaisesti hyvin kovaa, tarjotut kollektiiviset identiteetit ovat ehdottomia, niistä ei neuvotella, eikä niissä tehdä kompromisseja. Identiteettipolitiikan maailmankuva on moralistinen ja mustavalkoinen, ja se perustuu voimakkaisiin sisä-, ja ulkoryhmien määrittelyihin.

Olen ollut hämmästynyt siitä, miten tosissaan Donald Trumpin ja Yhdysvaltojen nykyisen presidentin hallinto on ottanut ”woke-ideologian” ja ”kulttuurisodan”, kun minusta on näyttänyt siltä, että muut taloudelliset ja sosiaalipoliittiset kysymykset ovat huomattavasti tärkeämpiä. Sosiaalisten identiteettien ehdottomuus ja niiden eksistentiaalinen luonne selittää kuitenkin ainakin osaltaan Trumpin hallinnon toimintaa tässä kohdin (ks. myös blogi ”kulttuurisodista” ja totuusteorioista).

Myös valtapolitiikan tyyli on lähtökohtaisesti kovaa, koska siinä tarkoituksena on alistaa muut ryhmät. Käytännössä valtapolitiikassa joudutaan kuitenkin tekemään kompromisseja, joskin tätä on hyvin vaikeata myöntää julkisesti. Esimerkiksi nykyisessä Venäjän sodassa Ukrainaa vastaan tarkoituksena oli valloittaa Ukraina, mutta kun tämä ei ole toistaiseksi onnistunut. On hyvin mahdollista, että Venäjä joutuu lopulta tekemään kompromissin sotatavoitteistaan, mutta se pyrkinee joka tapauksessa selittämään sodan lopputuloksen voitoksi ja valtapolitiikkansa menestykseksi.  Valtapolitiikassa tappio voi merkitä "kasvojen menetetystä" ja häpeää, mitkä heikentävät tulevaisuuden valtapolitiikan harjoittamista. 

Luokkapolitiikassa pyritään vaikuttamaan eri yhteiskuntaluokkien välisiin suhteisiin, mutta siinä ei välttämättä pyritä yhteiskuntaluokkien hävittämiseen tai yhden luokan ylivaltaan suhteessa muihin. Luokkapolitiikassa voidaan siis tehdä kompromisseja, kuten on historiassa tehty määriteltäessä eri säätyjen privilegioita ja suhteita toisiinsa. Luokkapolitiikka on siis luonteeltaan vähemmän jyrkkää kuin identiteettipolitiikka ja valtapolitiikka.

Kuten arvata saattaa, intressipolitiikka on vaihtelevien kohteidensa ja suhteellisen luonteensa tähden joustavin politiikan tekemisen tapa. Intressipolitiikassakin voi olla kovia ristiriitoja, kuten esimerkiksi lakot ja mielenosoitukset osoittavat, mutta koska intressipolitiikan lähtökohtana ovat kompromissit, sen poliittinen tyyli on pehmeintä suhteessa muihin politiikan lajeihin.

POLITIIKAN KOHTEEN JA TYYLIN VALINTA

Politiikan kohde vaikuttaa siis voimakkaasti politiikan tekemisen tyyliin. Esimerkiksi, jos politiikan kohteena on kollektiivinen identiteetti, kuten kansallinen, rotu- tai sukupuoli-identiteetti, tästä on vaikeata tai mahdotonta neuvotella kompromissia (rodun käsitteestä ks. blogi valkoisen miehen taakasta). Tämä johtuu siitä, että valtasuhteiden kannalta keskeiset kollektiiviset identiteetit ovat sisään- ja ulossulkevia, yksilöt ja ryhmät voivat kuulua vain yhteen ryhmään, ja ryhmien väliset erot ovat laadullisia eivätkä määrällisiä (suhteellisia).

Toisin sanoen on hyvä olla tietoinen siitä, miten määrittelee poliittisen toiminnan kohteensa, sillä tämä vaikuttaa voimakkaasti siihen millä tyylillä poliittinen vaikuttaminen tapahtuu. Esimerkiksi Perussuomalaiset ovat ottaneet politiikkansa lähtökohdaksi kansallisen identiteettipolitiikan, minkä takia heidän poliittinen tyylinsä on kärkästä.

Edellä politiikan lajit on jaettu karkeasti politiikan kohteiden mukaan toisensa ulossulkeviin luokkiin, mutta yksittäinen politiikan toimija voi toki yhdistellä eri lajeja toiminnassaan. Esimerkiksi Perussuomalaiset voivat yhdistää identiteettipoliittista jyrkkyyttä maahanmuuttopolitiikassa intressipolitiikan neuvotteluihin sosiaali- ja työpoliittisissa kysymyksissä.

Koska politiikassa on aina kyse vuorovaikutuksesta, kannattaa pitää mielessä, että valittu politiikan kohde ja tyyli tulevat aina tuottamaan omanlaisensa vastavoimat. Se, että A on omasta mielestään paremman maailman, ihmisoikeuksien tai kansakunnan asialla ei tarkoita sitä, etteikö B näkisi kyseisessä politiikkalinjassa paljon epäilyttävää.