VIHASTUMISEN JA VIHAN KAAVAT

Vihastuminen ja viha näyttää nykyisin toimivan monen poliittisen, yhteiskunnallisen ja yksilöllisen toimen motiivina; hermostuta johonkin todelliseen tai keksittyyn vääryyteen ja aletaan tehdä jotain tämän tunteen pohjalta. Nopean suuttumisen ja pitkäaikaisemman vihan kohteen voivat olla (ääri)oikeistolaiset, vasemmistolaiset, miehet, naiset, rikkaat, köyhät, venäläiset, amerikkalaiset, ”woket”, hallitus, oppositio, rasistit, antirasistit ja niin edelleen. Vihastujasta tai vihan kohteesta riippumatta itse tämän tunteen synnyttämä henkinen energia näyttää samalta. Suuttunut ihminen näyttää samalta riippumatta siitä, mihin vihastuminen kohdistuu. Miten tämä psyykkinen energia syntyy, ja miten se saa sisältönsä?

VIHASTUMISEN BIOLOGINEN PERUSTA

Ihminen ei elä puhtaasti vaistojen ohjaamana, vaan hänen on toteutettava elämäänsä oman toimintansa kautta. Tähän toimintaan tarvitaan psyykkistä ja ruumiillista energiaa, jota nimitän tässä elämänhaluksi. Elämänhalu on perustavaa psyykkistä ja ruumiillista energiaa, joka kanavoituu pyrkimykseen saada tarpeensa tyydytetyiksi. Tarpeiden lisäksi voisin myös kirjoittaa vieteistä, mutta yksinkertaisuuden vuoksi, sekä koska minun on vaikeata nähdä, miten vietit eroavat tarpeista, käytän tässä vain tarpeen käsitettä. 

Elämänhalun ja tarpeiden välinen suhde voidaan esittää kaavana (nuoli osoittaa kausaalisen suhteen suuntaa, tästä esitystavasta ks. Causal Graph ja Kaplan 14. 11. 2019):

I Kaava: elämänhalu → tarpeet

Tarpeet voidaan siis johtaa elämänhalusta; meillä on tarpeita, koska haluamme elää.

Entä mitä ovat tarpeet? Eri kirjoittajat ovat tehneet erilaisia luetteloita inhimillisistä tarpeista, yksi tunnetuimmista on Abraham Maslowin tarvehierarkia (ks. Maslow’n tarvehierarkia 4. 2. 2025). 

Lähden tässä blogissa viidestä perustarpeesta:

1. ravinto (fysiologinen tarve), 

2. suoja (fysiologinen ja suojautumisen tarve),

3. sosiaaliset suhteet (yhteenkuuluvuus, rakkaus, arvonanto),

4. itsenäisyys (itsensä toteuttaminen),

5. seksi.

Suluissa on mainittuna Maslowin tarvehierarkian perustarpeiden nimitykset. Maslowin tarpeiden luettelossa ei ole seksiä, ehkäpä sen takia, että hän saattoi pitää sitä viettinä tai hän ajatteli, että se sisältyy rakkauden tarpeeseen. Maslow kuuluu humanistisen psykologian perinteeseen, jossa korostetaan ihmisen ja tarpeiden moraalista hyvyyttä, mutta minä pyrin ilmaisemaan tarpeet neutraalisti, ilman oletusta niiden eettisyydestä. Esimerkiksi sosiaaliset suhteet voivat toteutua sado-masokismina tai seksuaalinen tyydytys irrallaan rakkaudesta. Tästä syystä arvelen, että seksi on erillinen tarve.

Ajattelen, että yllä listatut tarpeet ovat perustaltaan biologisia. Eläimenä ja laumaeläimenä ihmisellä on tällaisia perustarpeita, joiden täyttämättä jättäminen johtaa ajan kuluessa kaikenlaisiin puutoksiin ja ongelmiin.

Kun perustarpeet lisätään yllä esitettyyn elämänhalun ja tarpeiden kaavaan, saadaan:

II Kaava: elämänhalu → ravinto, suoja, sosiaaliset suhteet, itsenäisyys, seksi

Kaavan perusoletus on, että elämänhalu on se liikkeelle paneva voima, joka saa aikaan toiminnan, jolla pyritään perustarpeiden toteutumiseen. Tuntuu kuitenkin järkevältä ajatella, että kausaalinen suhde toimii myös toiseen suuntaan: elämänhalu, yksilön perustava psyykkinen energia, vähenee ajan kuluessa, jos perustarpeet eivät tyydyty. Saadaan siis kaava (kaksoisnuoli kuvaa kaavassa kumpaankin suuntaan vaikuttavaa kausaalisuutta):

III Kaava: elämänhalu ↔ ravinto, suoja, sosiaaliset suhteet, itsenäisyys, seksi

Tästä lähtökohdasta suuttumisen ja vihastumisen biologisten selitys on yksinkertaisesti se, että yksilö turhautuu ja lopulta suuttuu, jos hän ei saa perustarpeitaan tyydytettyä. Tämä vihastumisen tilanne voidaan kuvata kaavana (+ merkki kuvaa tarpeen tyydyttymistä, - merkki tarpeen tyydyttymättömyyttä, sulut jäsentävät kaavaa):

IV Kaava: elämänhalu ↔ (+ravinto, +suoja, –sosiaaliset suhteet, +itsenäisyys, –seksi) → vihastuminen

IV kaavaan on esimerkin vuoksi merkitty sekä + että – merkkejä. Kaavan IV esimerkissä yksilön tarpeet sosiaalisiin suhteisiin ja seksiin jäävät tyydyttämättä, mikä osoitetaan – merkeillä. Vihastuminen kohdistuu niihin ihmisiin tai objekteihin, joiden ajatellaan estävän tarpeen tyydytystä. Esimerkiksi, jos yksilö ei saa sosiaalisen liittymisen tarvettaan tyydytetyksi, hän saattaa alkaa vihaamaan muita ihmisiä, koska nämä näyttävät epävään häneltä kipeästi kaivatut sosiaaliset suhteet. Voi hyvin olla, että monen irrationaaliselta vaikuttavan väkivallanteon (kouluampumiset, Euroopan sisäinen "islamilainen terrorismi”, seksuaalinen väkivalta, rasismi) taustalla on tämäntapaista perustarpeiden tyydyttymättömyyttä.  Jos vihan ja tyydyttämättömyyden syy on yleinen ja epämääräinen, eikä yksilö tai ryhmä halua katsoa peiliin, voidaan luoda kertomus jonkin yksilön tai ryhmän syyllisyydestä eli nimetään kollektiivinen syntipukki.

Vihastumisen psykologisen dynamiikan kannalta on keskeistä, että ihmisen suuttuessa elämänhalusta peräisin oleva psyykkinen energia alkaa ensin muuttua aggressioksi, jolla ei ensin ole kohdetta, eikä merkitystä. Vasta kun ihminen tunnistaa tai ilmaisee vihan syyn ja mahdollisen kohteen, joka estää perustarpeen tyydytystä, hän on vihainen (Cohen 2024). Vihan syyt ja kohteet liittyvät tavallisesti siihen yhteiskuntaan ja talouteen, johon ihmiset ovat sosiaalistuneet – ihmiset vihastuvat, kun tavanmukaiset odotukset tarpeiden täyttymisestä eivät toteudu.  Esimerkiksi pyykinpesukone voi saada palkkiokseen pikaisen potkun, jos se hajoaa kriittisellä hetkellä. 

VIHASTUMISEN MATERIAALINEN JA SOSIAALINEN SISÄLTÖ

Vihastumisen perusta on biologiassa, mutta sen syttymisen tapa riippuu yhteiskunnasta ja taloudesta. Esimerkiksi ravinnon tarve on biologisesti määräytynyttä, mutta ihmiset hermostuvat, jos heille tarjotaan ruokaa, joka on heidän tapojensa mukaan tabu tai kiellettyä, kuten sianliha juutalaisille tai koira useimmille länsimaalaisille. 

Kun kulttuuriset tavat lisätään yllä esitettyyn kaavaan, saadaan tällainen kaava:

V Kaava: elämänhalu ↔ (tavat → (±ravinto, ±suoja, ±sosiaaliset suhteet, ±itsenäisyys, ±seksi)) → vihastuminen

Kaavassa ” tavat →” merkintä tarkoittaa, että kulttuuri tai konkreettisemmin ilmaistuna tavat, vaikuttaa siihen, mitä pidetään oikeanlaisena ravintoja, suojana jne. Symboli ± viittaa siihen, että kukin perustarve voi tulla tyydytetyksi (+) tai se jää tai uhkaa jäädä tyydyttämättä (–). 

Esimerkkinä tapojen merkityksestä suuttumiselle voidaan ottaa viime syksynä (syksy 2024) tapahtunut hermostuminen valtion ravitsemusneuvottelukunnan uusiin ravitsemussuosituksiin, jotka koskevat ravinnon perustarvetta. Uudet ravitsemussuositukset kannattivat leikkeleiden käytön radikaalia rajoittamista, mikä suututti useita suomalaisia (ks. Siltamäki 20. 11. 2024). Yllä olevan kaavan valossa uusi suositus loukkasi joidenkin ravintoa koskevia tapoja sekä heidän itsenäisyyttään, siitä seurasi vihastuminen. On huomattava, että ravintosuositus ei suoraan estänyt tarpeen tyydytystä, vaan vasta uhkasi sillä, että tavanmukainen tarpeentyydytys jää toteutumatta, jos alkaa noudattamaan uutta suositusta.

Kaava paljastaa missä suhteessa tässä kirjoituksessa esitetty näkemys eroaa Maslowin ja muiden teorioista, joissa tarpeita luokitellaan hierarkkisesti matalampiin ja korkeampiin. Tässä kaavassa kaikki kulttuuriset tavat, olivat ne sitten karkeita tai hienostuneita, täyttävät samoja perustarpeita. Tässä mielessä sadismi, masokismi ja kohtelias sosiaalinen kanssakäyminen täyttävät kaikki samaa perustavaa sosiaalisten suhteiden perustarvetta. Tämä asioiden tila selittää myös sen, miksi ”sivistyneet” ihmiset voivat suhteellisen lyhyessä ajassa ryhtyä ”barbaareiksi” ja olla tyytyväisiä itseensä kummassakin vaiheessa: sivistynyt ja brutaali sosiaalinen vuorovaikutus tyydyttävät kummatkin sosiaalisten suhteiden tarvetta (vrt. Saksan ja saksalaisten muuttuminen natsien päästyä valtaan 1930-luvulla).

Josh Cohen esittää kirjassaan All the Rage (Cohen 2024), että suuttuminen hyvien asioiden ja arvojen puolesta on eri asia kuin ärsyyntyminen poliittisesti tai moraalisesti vääristä syistä. Lienee suhteellisen tavallista, että ihmiset tekevät eron moraalisesti oikean, jalon vihastumisen (vrt. black lives matter, me too -kampanjat) ja alhaisista ja vääristä syistä nousevan raivon (vrt. mielenosoitukset maahanmuuttoa vastaan) välillä. Suuttumisen psyko-sosiaalinen kaava on kuitenkin molemmissa tapauksissa sama, eikä Cohen:kaan esitä kirjassaan perusteluja sille, miksi suuttumisen dynamiikka vaihtelisi vihastumisen kohteen tai oikeutuksen perustelujen mukaan.

Suuttumisen materiaalista ja sosiaalista sisältöä määrittelevät ne tavat, joilla sosiaalista ympäristöä tulkitaan tunteiden näkökulmasta. Osa näitä tulkinnan malleista on maantieteellisesti hyvin laajoja. Esimerkiksi Dominique Moïsi esittää kirjassaan The Geopolitics of Emotion, että nykymaailma jakautuu pelon (länsimaat), toivon (jotkin Aasian osat) ja nöyryytyksen (islamilaiset maat) kulttuureihin (Moïsi 2010). Näistä nöyryytyksen ja pelon kulttuurit ovat luonnollisesti taipuvaisimpia vihan lietsontaan. Muista tunteiden, vihan ja yhteiskunnallisen tilanteen välisiä suhteita käsittelevistä teoksista mainittakoon Tunteiden sosiologiaa II (Näre 1999), Das Gefűhl der Welt (Bude 2016) sekä Tunteiden kulttuuripolitiikka (Ahmed 2018).

Kun V kaavaan lisätään poliittinen tulkinta siitä, miten tavanmukaiset perustarpeet saadaan tyydytetyksi, päädytään seuraavaan kuvioon:

VI Kaava: elämänhalu ↔ (tavat & tulkinta tilanteesta → (±ravinto, ±suoja, ±sosiaaliset suhteet, ±itsenäisyys, ±seksi)) → vihastuminen

Tässä kaavassa merkintä ”& tulkinta tilanteesta” viittaa siihen, että on olemassa tulkintakehys, jonka kautta tapojen mukaista perustarpeiden toteutumista tulkintaan. Esimerkiksi poliittinen tulkinta, jonka mukaan kapitalistinen talousjärjestelmä johtaa ilmastonmuutoksen kautta ekologiseen katastrofiin johtaa kapitalismin vihaamiseen ja mahdollisesti tämän mukaiseen toimintaan.

VIHASTUMISEN JA VIHAN SÄÄNTELY

Vihastuminen voi tuntua hyvältä, sillä perustarpeiden estyminen tuntuu oikeutetulta syyltä tuntea suuttumusta. Oikeutetusti vihastunut, ja kukapa ei tuntisi olevansa oikeutettu vihastuessaan, säästyy esittämästä perusteluja mielipiteelleen. Tässä mielessä vihaaminen toimii helppona perustana kollektiiviselle identiteetille. Samaa kohdetta (esim. toinen kansa, uskonto, vapaan globaalin liikkuvuuden kannattajat ja vastustajat, miehet, naiset) vihaavat muodostavat yhteisön (Edmuseon 2025). Vihastuminen tuntuu hyvältä, koska mitä vihaisempi on, sitä enemmän tuntuu siltä, että on oikeassa, eikä sen kummempia perusteluja tarvita. Vihastumalla voi myös saada tahtonsa mukavasti läpi. 

Lisäksi, kuten I-VI kaavoissa esitettiin, vihastumisen taustalla on vahva elämänhalun psyykkinen energia, joten vihastuminen on tarpeellistakin ja yhteydessä elämää säilyttävään psyykkiseen energiaan. Koska viha saa voimansa elämänhalun perustavasta psyykkisestä energiasta, se voi jatkua niin kauan kuin yksilö tai sosiaalisen ryhmä on olemassa. Viha ei lopu ennen kuin sen perustana oleva tarve tulee tyydytetyksi tai yksilö tai ryhmä tekee uuden tulkinnan tarpeensa tyydyttymisestä. Tästä syystä raivoaminen tai "höyryn päästäminen" ei lopeta vihaamista, vaikka psyykkisen / fyysisen energian kuluttaminen voikin helpottaa vihan tunnetta lyhytaikaisesti. 

Viha on usein sokeaa ja tuhoavaa, mistä syystä vihan lähteiden tunnistaminen ja vihan sääntely on tärkeää sekä yksilöille että yhteiskunnille. Yksilön kohdalla vihan rakentava suuntaaminen ja sääntely perustuu mitä todennäköisimmin sille, että yksilö havaitsee ja tunnistaa oikein vihansa perimmäiset motiivit ja pyrkii sitten ratkaisemaan perustarpeidensa tyydyttämisen rakentavalla tavalla. Esimerkiksi, jos ihminen ei saa sosiaalisia ja seksuaalisia tarpeitaan tyydytettyä toisen sukupuolen kanssa, toisen sukupuolen vihaaminen ei auta tilannetta, vaan pahentaa sitä. Rakentavampi ja parempaan lopputulokseen johtava ratkaisu on pyrkiä vuorovaikutuksen tapaan, joka vetoaa toiseen sukupuoleen ja samalla johtaa omien tarpeiden täyttymiseen.

Yhteiskunnan tasolla järkevä tyytymättömyyden ja vihan sääntely merkitsee sellaisten poliittisten ratkaisujen muotoilemista, jotka mahdollistavat kohtuulliset kompromissit ja useimpien yksilöiden ja ryhmien tarpeiden riittävän täyttymisen. Kannattaa pitää mielessä, että koska viha saa energiansa elämänhalusta, tarpeiden toteutumisen evääminen poliittisilta vastustajilta synnyttää vihaa, jolla ei ole loppua (vrt. Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä jatkunut konflikti).

Päivitetty 4. 4. 2026

LISÄÄ AIHEESTA:

Jean-François Lyotard: Libidinaalinen talous

Attention Bazaar: Hooked on Outrage: How the Attention Economy Captures us

LÄHTEET

Ahmed, S. (2018). Tunteiden kulttuuripolitiikka. Niin & näin.

Bude, H. (2016). Das Gefűhl der Welt. Űber die Macht von Stimmungen. Carl Hanser Verlag.

Causal Graph. (4. 2. 2025). Teoksessa Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/Causal_graph

Cohen, J. (2024). All the Rage. Why Anger Drives the World. Granta Books.

Edmuson, M. (23. 7. 2025). I Hate, Therefore I am. New York Times. Saatavilla 23. 7. 2023 https://www.nytimes.com/2025/07/23/opinion/hate-identity-conflict.html?smid=nytcore-android-share 

Kaplan, D. (14. 11. 2019). Stats for Data Science, Chapter 14 Causal Networks. https://dtkaplan.github.io/SDS-book/causal-networks.html#causal_networks 

Maslow’n tarvehierarkia. (4. 2. 2025). Teoksessa Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia

Moïsi, D. (2010). Geopolitics of Emotion. How Cultures of Fear, Humiliation, and Hope are Reshaping the World. Anchor Books.

Näre, S. (toim.) (1999). Tunteiden sosiologiaa. II historiaa ja säätelyä. Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Siltamäki, T. (20. 11. 2024). Tuija Siltamäen kolumni: Leikkeleraivo on viimeisin todiste siitä, ettei ihmiskunnalla ole toivoa. Saatavilla https://yle.fi/a/74-20124640