KAPITALISMIN MUUTOKSESTA UUSIIN ELIITTEIHIN

Tässä blogissa pohdin sitä, miten talouden ja yhteiskunnan muutos on viime vuosikymmeninä johtanut eliittien osittaiseen vaihtumiseen. Lopuksi yritän suhteuttaa eliittien asemien muutokset yhteiskuntaluokkien pysyvyyteen.

KAPITALISMIN MUUTOS

Tekniset, talouden organisoinnin ja politiikan eurooppalaiset ja globaalit muutokset muodostavat rakenteellisen taustan uusien eliittien ja suurten ihmisjoukkojen (massojen) suhteellisten asemien muutoksille. Näitä muutoksia voidaan lyhyesti kuvata seuraavasti. 

Tekniset muutokset (internet, kuljetuskapasiteetin tehostuminen, nopea tiedonvälitys) ja talouden globalisaatio (lisääntynyt ulkomaankauppa, tuotannon kansainvälistyminen, lisääntyneet pääomaliikkeet) ovat vahvistaneet suuryritysten ja pääoman investoijien asemaa. Tätä kehitystä ovat jouduttaneet talouspoliittiset ratkaisut, jotka ovat vapauttaneet pääomien kansainvälistä liikkuvuutta ja keventäneet pääomien verotusta. 

Reaalisosialismin romahdus vuosina 1989-1990, ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden heikentynyt asema, sekä uusien vasemmistolaisten poliittisten ajatusten ja ohjelmien puute ovat yhdessä heikentäneet työntekijöiden asemaa suhteessa pääomaan. Vasemmistolaisen poliittisen ajattelun siirtyminen elämäntavan, identiteettien ja abstraktien oikeuksien (tasa-arvo, ihmisoikeudet) suuntaan on heikentänyt perinteistä vasemmistolaista luokkanäkökulmaa. Erityisen ongelmallista on ollut sellaisten poliittisten ohjelmien puute, joilla säänneltäisiin kapitalismia sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävästi. Palkkatyöstä on tullut epävarmempaa ja taloudellisen kilpailun paineet on lisääntyvässä määrin siirretty yksittäisten työntekijöiden kannettaviksi. 

Kun pääoman asema on vahvistunut ja vasemmiston painoarvo vähentynyt, valtion tehtäväksi on enenevässä määrin tullut kansallisen pääoman kilpailuaseman vahvistaminen (Kananen, Blomberg, Kantola, Kroll, Mykkänen, Saarinen, Sorsa & Vesa 2017). Ihmisten sosiaalistumisen tapa on lisääntyvässä määrin siirtynyt kansalaisesta ja järjestäytyneiden ryhmien (ammattiyhdistykset, puolueet jne.) jäsenestä yksilön ja kuluttajan suuntaan, jota voi nimittää markkinayhteiskunnallistumiseksi. Samaa yksilöllistävää sosiaalistumisen mallia pönkittää keskittyminen yksilöiden tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.

Olen pyrkinyt hahmottamaan näitä muutoksia kausaliteetin verkostona aiemmassa Sosiologipäivien esityksessä. Tästä esityksestä puuttuvat kuitenkin empiiriset perustelut (ks. Nieminen 2018, kausaliteetin verkostoista esim. Kaplan 2024).

UUDET POLIITTISET ELIITIT 

Edellä esitellyt muutokset ovat johtaneet eliittien osittaiseen vaihtumiseen. Muutosten tulkinta eliittiteorian näkökulmasta edellyttää lyhyttä johdatusta eliittiteorian perusajatuksiin (Hartmann 2008, 2-4 luvut).

Eliittinäkökulman mukaan yhteiskunnat ja sosiaaliset ryhmät jakautuvat aina pieneen johtavaan eliittiin ja johdettavien joukkoon, josta käytetään usein nimitystä massa. Eliitti on yhteiskuntaa tai sen osa-aluetta, kuten taloutta, politiikkaa tai kulttuuria, johtava tavalla tai toisella valikoitunut ryhmä. Eliittiteoreetikot perustelevat näkökulmaansa sillä, että suora demokratia ei ole mahdollista suuremmissa sosiaalisissa ryhmissä, pätevämmillä tai tehokkaammilla vallankäyttäjillä on taipumus kaapata itselleen valta-asemia, eivätkä useimmat ihmiset ole kiinnostuneita tai kykeneviä ohjaamaan yhteiskunnallista elämää aktiivisesti.

Historiallisesti eliittiteoreetikkojen lähtökohtaa, jonka mukaan yhteiskunnan jakautuminen eliitteihin ja väestön suureen enemmistöön on välttämätöntä, saa tukea ainakin siitä vastakkaisesta tosiasiasta, että yritykset perustaa tasa-arvoisia yhteiskuntia ovat päätyneet julkilausutun päämääränsä irvikuviksi, diktatuureiksi, joita johtaa pieni eliitti, tai ne ovat hajonneet sisäisiin ristiriitoihinsa (esim. Ranskan suuri vallankumous, reaalisosialismin nousu ja tuho, yritykset perustaa pieniä tasa-arvoisia yhteisöjä). 

Ennen toista maailmansotaa eliittiteoreetikot ajattelivat, että yhteiskuntia johtavat eliitit muodostavat yhden suhteellisen yhtenäisen valtaeliitin, mutta toisen maailmansodan jälkeen on pluralismin nimissä korostettu sitä, että modernit yhteiskunnan on eriytyneitä kokonaisuuksia, ja jokaisen yhteiskunnan osa-alueen (esim. politiikka, talous, kulttuuri, koulutus, armeija, oikeuslaitos) hierarkian kärjessä toimii oma erillinen eliittinsä. Näitä eliittejä voi nimittää funktionaalisiksi eliiteiksi. Nämä toisistaan erilliset valtakeskukset voivat kuitenkin liittoutua keskenään ja muodostaa strategisen eliitin, blogin jolla on yhteiset tavoitteet. 

Tämän kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvatut kapitalismin muutokset ovat johtaneet kolmenlaisiin eliittien ja politiikan muutoksiin. 

Ensinnäkin monessa maassa puoluejärjestelmä on muuttunut siten, että vanhat poliittiset puolueet ovat menettäneet painoarvoansa ja uudet puolueet ja johtajat ovat nousseet esille. Huomionarvoista on, että useat uudet poliittiset johtajat ovat tulleet taloudellisen eliitin piiristä: Ranskan presidentti (2017-) Emmanuel Macron on taustaltaan virkamies ja investointipankkiiri, Suomen pääministeri (2015-2019) Juha Sipilä liikemies ja yritysjohtaja, Donald Trump, Yhdysvaltain presidentti 2017-2012 ja 2025- liikemies sekä Silvio Berlusconi, Italian pääministeri 1994-1995, 2001-2006 ja 2008-2011 liikemies. 

Jossain määrin on ehkä myös ilmaantunut uudenlaisen poliittisen johtajan tyyppi, poliittinen yrittäjä, joka nousee nopeasti parrasvaloihin julkisuuden avulla ja lähtee sitten politiikasta tuottoisammalle alueelle (esim. Sanna Marin, joka lähti pääministerikautensa jälkeen Tony Blairin, Britannian entisen pääministerin, perustamaan konsulttiyritykseen ks. https://institute.global/ ). 

Toiseksi uusien johtajien ilmaantuminen on ollut läheisessä yhteydessä populististen liikkeiden ja puolueiden nousulle. Vastauksena taloudelliselle globalisaatiolle on noussut populistisia liikkeitä ja puolueita, jotka ajavat kansallismielisiä tavoitteita (populismin tutkimuksesta ks. European Center for Populism Studies, i.a.). Populististen liikkeiden suhde taloudellisiin eliitteihin ja kapitalismin muutokseen on usein ristiriitainen: Yhtäältä halutaan esimerkiksi rajoittaa maahanmuuttoa, pääomien kansainvälistymistä ja ylikansallisten organisaatioiden (esim. EU, YK) valtaa sekä suojella kansallista tuotantoa ja työmarkkinoita; toisaalta halutaan vapauttaa markkinoita, heikentää sosiaalipoliittista tulojen uudelleenjakoa, ja korostaa yksilöjen omaa vastuuta elämästään. Parhaiten tämän ristiriitaisuus tulee näkyviin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hahmossa, joka korostaa vakiintuneen poliittisen eliitin kritiikkiä ja on itse samaan aikaan yksi superrikkaista ja suosii politiikassaan muiden varakkaiden etuja.

Populististen johtajien nousua on edesauttanut se, että vasemmisto ei ole kyennyt kehittämään uusia ideoita ja ohjelmia kapitalismin sääntelystä, vaan keskittynyt vanhojen ideoiden puolustamiseen, identiteettipolitiikkaan ja oikeiston haukkumiseen. Uudet populistiset johtajat ja eliitit ovatkin saaneet paljon kannattajia työntekijöiden parista. 

Kolmanneksi, yleinen tapa tarkastella funktionaalisten eliittien välisiä suhteita ja niiden keskinäisiä valtasuhteita on tarkastella eliittien välisiä verkostoja ja liittoumia, mutta yksinkertaisempi tapa on katsoa, millaista politiikkaa on toteutettu, sillä tuntuu järkevältä olettaa, että poliittiset päätökset heijastavat vahvoilla olevien eliittien intressejä ja ideologioita. Kuten edellä jo tuotiin esille, viime vuosikymmeninä monet poliittiset muutokset ovat vahvistaneet pääoman asemia, pääomien liikkeitä on vapautettu, sen verotusta on kevennetty, ja valtiot tarjoavat pääomalle erilaisia etuja, jos se tekee sijoituksia kyseisen valtion alueelle. Vasemmistolaisen ajattelun heikkoutta ja uusien poliittisten ohjelmien puutetta heijastaa se, että nämä ovat talouspolitiikan muutoksia, joita myös vasemmistopuolueet ovat toteuttaneet. 

UUDET ELIITIT JA VANHAT YHTEISKUNTALUOKAT 

Edellä kuvattuja eliittien muutoksia on joskus tulkittu yhteiskunnan radikaalina muutoksena. Tätä kantaa ovat, vähemmän yllättävästi, edustaneet etenkin populistiset johtajat, jotka ovat julistaneet uuden aikakauden alkua. Mutta pitääkö tämä paikkansa? 

Jos tarkastellaan toteutunutta politiikkaa, uusien johtajien sosioekonomista taustaa, heidän koulutustaan ja ideologiaansa, niin ei voi välttyä ajatukselta, että yhteiskuntaluokista ainakin kapitalistien luokka on elossa ja voi hyvin. 

Tähän tulokseen tulee Michael Hartmann tarkastellessaan Ranskan, Ison-Britannian. Yhdysvaltojen, Japanin ja Saksan eliittejä (Hartmann 2008, 5. luku, eurooppalaisista eliiteistä ks. Heinrich, Lengyel & Verzichelli 2012). Politiikan keulakuvien ja parrasvaloissa olevien yritysjohtajien vaihtuminen merkitsee kyllä eliitin johdon vaihtumista, mutta tämä ei merkitse taustalla olevien luokkaintressien muuttumista.  Luokkarakenne muuttuu huomattavasti hitaammin kuin eliittien jäsenyydet. Tässä kohdin ei kannata sekoittaa julkisuutta eliittien jäsenten valta-asemaan. Esimerkiksi useimmat suuryritysten johtajat tai omistajat, armeijojen päälliköt, finanssipääoman kapteenit ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. (Eliittien jäsenistä ks. kansainvälinen tietokanta: World Elite Database, i.a.) 

Entä eliittien suhde massoihin, onko se muuttunut, onko yhteiskunnista tullut hierarkkisempia vai demokraattisempia? (Netti)aktivismin ja somen nousu puhuu sen puolesta, että yhteiskunnasta ja politiikasta on tullut demokraattisempi. Nykyisin hyvin monet ihmiset voivat tuoda esille mielipiteensä ja harmistuksensa sosiaalisessa mediassa.

Toisaalta keskeinen näkökulma eliittien ja massojen välisiin suhteiseen on näitä välittävien organisaatioiden ja instituutioiden vahvuus. Tässä ajatuksena on, että eliittien ja massojen olemassaolo on väistämätöntä suurissa hierarkkisesti organisoituneissa yhteiskunnissa, mutta jotta yhteiskunta ei toimisi vain eliittien ehdoilla tarvitaan välittäviä järjestelyjä, joiden kautta massat kanavoivat vaatimuksiaan. Perinteisesti näitä organisaatioita ovat olleet poliittiset puolueet, ammattiyhdistysliike sekä erilaiset intressiorganisaatiot.

Kaksi huomiota puhuu näiden välittävien organisaatioiden heikkenemisestä. Ensinnäkin ammatillinen järjestäytyminen on heikentynyt Suomessa ja monissa muissa maissa. Toiseksi poliittisten puolueiden jäsenmäärät ovat laskeneet, uusia jäseniä on vaikea saada ja jäljelle jääneet jäsen ovat varsin iäkkäitä (Lakka & Orjala 2024).  

Jos yhdistetään netin ja somen vahvistunut asema sekä massoja ja eliittejä välittävien rakenteiden heikentyminen, saadaan kuva massayhteiskunnasta, jossa yksilöt voivat kyllä ilmoittaa mielipiteensä netissä, mutta nämä mielenilmaisut eivät organisoidu toiminnaksi. Tällainen tilanne on otollinen nouseville populistisille johtajille, jotka voivat antaa julistuksessaan yksinkertaisia selityksiä ihmisten kokemille vääryyksille ja kerätä itselleen kannatusta.

LOPUKSI

Vaikka edellä asioiden tarkastelu painottuu muutoksiin, ja julkisuudessakin puhutaan paljon epävarmuuksista, mullistuksista, uusien aikakausien aluista ja tulossa olevasta ekologisen kriisin aiheuttamasta maailmanlopusta, niin kannattaa pitää mielessä, että Suomessa ja monissa länsimaissa on itseasiassa eletty toisen maailman sodan jälkeen poikkeuksellisen vakaata aikaa, jolloin on säästytty sodilta, sisällissodilta sekä taloudellisilta romahduksilta. (Vrt. blogi institutionaalisen muutoksen dynamiikasta.)

Mielestäni tämä yhteiskunnallinen vakaus tulee näkyviin suomalaisten eliittien suhteellisissa asemissa. Taloudellisen eliitin ja kansallisen porvariston vahvuus tulee jatkuvasti näkyviin monissa poliittisissa ratkaisuissa, joita poliittinen eliitti tekee. Poliittinen eliitti voi nousta taloudellista eliittiä vastaan vain, jos sillä on uskottava ohjelma siitä, miten yhdistää toimiva kapitalistinen talous muihin yhteiskunnallisiin intresseihin, kuten terveys- ja sosiaalipolitiikkaan. Tässä kohdin vasemmisto on ollut varsin heikko viime vuosikymmeninä (Suomen taloudellisesta eliitistä ks. Ruostesaari 2023). 

Kolmas perinteisesti keskeinen eliitti Suomessa on armeijan ja puolustusministeriön johto. Tämän eliitin vaikutusvalta, ja sitä tukevan militaristisen ideologian vahvuus, tulevat näkyviin siinä, että kenraaleilla on taipumus saada läpi vaatimuksena lisävarustelusta, ja että Suomen armeija on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen vahva. Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Suomen liityttyä Natoon armeijan ja sotilasasiantuntijoiden näkemykset ja intressit ovat olleet vahvasti esillä julkisuudessa ja poliittisissa ratkaisuissa. Yhteiskunnan ja valtion ulkoisen ympäristön tulkinta vaikuttaa siis eliittien suhteelliseen painoarvoon ja strategisen eliitin muodostumiseen. ”Turvallisuus” on uusimman politiikan ihmekäsite, jota kukaan ei voi avoimesti kritisoida, ei edes taloudellinen eliitti.   

LÄHTEET

European Center for Populism Studies. (i.a.). Homepage. https://www.populismstudies.org/ 

Hartmann, M. (2008). Elitesoziologie: Eine Einführung (2., korrigierte Aufl). Campus-Verlag.

Heinrich, B., Lengyel, G. & Verzichelli, L., (toim.) (2012). The Europe of Elites: A Study into the Europeanness of Europe's Political and Economic Elites. Oxford Academic, 24 May 2012), https://doi.org/10.1093/acprof:oso/9780199602315.001.0001

Kananen, J., Blomberg, H., Kantola, A., Kroll, C., Mykkänen, J., Saarinen, A., Sorsa, V.-P. & Vesa, J. (2017). Kilpailuvaltion kyydissä: Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus. Gaudeamus.

Kaplan, D., T. (5.3.2024). Lessons in Statistical Thinking. https://dtkaplan.github.io/Lessons-in-statistical-thinking/ 

Lakka, P. & Orjala, A. (2.1.2024). Puolueiden keski-ikä on jo niin korkea, että nuorten houkutteleminen mukaan on niille kohtalonkysymys. Yle. https://yle.fi/a/74-20128891?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share

Nieminen, A. (2016). Laajennettu ruumis – finanssipääoman tapaus. Teoksessa: Parvinainen, J., Kinnunen, T. & Kortelainen, I. (toim.): Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa (s. 96-112). Vastapaino.

Nieminen A. (15.3.2018). Kapitalismin kehityspiirteitä: pääoman valta, eliittien verkostot ja markkinayhteiskunnallistaminen. Esitys Sosiologipäivillä Poliittisen talouden työryhmässä. https://drive.google.com/file/d/1bOks59vXRoPCwpYg4s5PJhL91EFpl55L/view?usp=drive_link 

Ruostesaari, I. (2023). Huippujohtajat kriisien Suomessa: Eliitit ja vallan verkostot 1990-luvulta 2020-luvulle. Gaudeamus.  

World Elite Database. (i.a.). https://worldelitedatabase.org/