KESTÄVÄÄN KAPITALISMIIN? ─ UUSIUTUVAN ENERGIAN TAPAUS

Viime vuosikymmeniä julkinen keskustelu ja hallitseva poliittinen ideologia ovat lisääntyvästi alkaneet ottaa huomioon ihmiskunnan aiheuttamia ekologisia ongelmia. Yhteiskunnat ja taloudet ovat ylittäneet ekologiset rajansa aikaisemminkin, mikä on pakottanut ihmisiä muuttamaan toisaalle tai muuttamaan sitä tapaa, jolla he ovat tuottaneet tarvitsemansa hyödykkeet. Nykyinen tilanne poikkeaa kuitenkin aiemmista siinä, että ongelmat ovat globaaleja, ja mahdollisuudet siirtyä muualle tai omaksua toisenlaisia tuotantotapoja ovat rajatumpia. 

Näyttää siltä, että ihmisten yhteinen kollektiivinen kyky hahmottaa luonnonympäristöjä ja näiden muutoksia on varsin rajallinen. Tämä johtuu siitä, että ihmiset ovat toiminnassaan ja elämässään sosiaalisesti suuntautuneita. Käsitteiden ja maailmankuvien keskeinen tehtävä on organisoida ja säännellä ihmisten välisiä suhteita ja pitää yllä yhteiskunnan rakenteita. Luonnon ilmiöiden objektiivinen kuvaaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle kulttuurien symbolisissa järjestyksissä. Lisäksi ryhmät ja yhteiskunnat havaitsevat, ymmärtävät ja arvottavat myös luonnonilmiöitä sosiaalisten silmälasien kautta. 

Esimerkiksi kapitalistinen rahatalous tarkastelee ihmisiä, maailmaa ja luontoa raha-arvojen kautta, eikä juuri piittaa muista katsantokannoista. Tästä syystä yhtenä ratkaisuna ekologisten rajojen ylittämiselle on tarjottu markkinamekanismia, jossa esimerkiksi hiilidioksidipäästöille on merkitty hinta. Hinnan, raha-arvon, kautta tämä kasvihuonekaasu otetaan huomioon taloudellisessa toiminnassa. 

Toinen esimerkki luonnon tarkastelusta sosiaalisten silmälasien läpi on luonnon ja eläinten kauneusarvo. Ihmisillä on taipumus pitää kauniita, uljaita ja söpöjä eläimiä enemmän suojelemisen arvoisina kuin rumia ja pieniä eläimiä, riippumatta näiden eläinten ekologisesta merkityksestä. 

Kapitalistinen talous tuottaa paljon hyödyllisiä tavaroita ja palveluja kulutettaviksi. Markkinoilla toteutuva kilpailu luo yrityksille painetta tehostaa ja laajentaa toimintaansa, mikä johtaa kansatalouden tasolla talouskasvuun. Myös kuluttajien taipumus kuluttaa lisääntyvässä määrin luo rakenteellista painetta talouskasvulle. Lisäksi talouden ja politiikan yhteen kietoutuminen saa kansallisvaltiot edistämään ”kansainvälistä kilpailukykyä”, mikä myös vahvistuu talouskasvun myötä. Talouskasvu ei siis ole kapitalismin oloissa puhtaan subjektiivisen haluamisen asia, vaan kapitalistisen tuotannon ja talouden dynamiikka ajaa siihen.

Näistä syistä voidaan kysyä, voiko kapitalismi koskaan kehittyä sellaiseen muotoon, että se ottaisi huomioon ihmiskunnan ekologiset rajat. Tämä on vaikea kysymys ratkaistavaksi, mutta on huomionarvoista, että historiallisesti kapitalismi on omaksunut erilaisia muotoja ja, että voidaan kehittää uusia tapoja säännellä kapitalistista talouden tuotantoa ja kulutusta. 

Kuitenkin on olemassa yksi toimiala, jossa siirtymä ekologisesti kestävämpään tuotantoon on tapahtunut nykyisen kapitalismin vallitessa yllättävän nopeasti. Tämä toimiala on (sähkö)energian tuotanto. Seuraava taulukossa on kuvattu uusiutuvien energialähteiden (vesivoima, aurinko, tuuli, maaperän lämpö, aallot, vuorovesi, bioenergia pois lukien traditionaaliset biopolttoaineet) prosenttiosuus koko energian kulutuksesta vuosina 2000 ja 2023 joissakin maissa.

Lähde: https://ourworldindata.org/grapher/sub-energy-fossil-renewables-nuclear  

Taulukko tuo esille uusiutuvan energian käytön voimakkaan kasvun, sekä maiden väliset suuret erot. Erot johtuvat varmaankin osittain käytettävissä olevista luonnonvaroista, mutta myös poliittisilla ja taloudellisilla päätöksillä eli kapitalismin sääntelyn eroilla on todennäköisesti ollut vaikutusta uusiutuvan energian kasvuun sekä erojen suuruuteen. Kapitalismi ei ole sama asia joka paikassa tai jokaisena historiallisena aikakautena.

Mitkä tekijät ovat voineet jouduttaa uusiutuvan energian kasvua tilanteessa, jossa monet muut ekologiseen kestävyyden pyrkimykset eivät juuri etene tai taantuvat? Edistystä uusiutuvan energian kohdalla voinee selittää ainakin näillä tekijöillä:

Kuten edellä jo mainitsin, ekologisten rajojen tunnustamisesta on tullut lisääntyvästi vallitseva poliittinen konsensus tai ideologia. Nykyisin melkein kaikki keskeiset poliittiset ja taloudelliset toimijat kannattavat siirtymistä kestävämpään talouden pitoon – näin ainakin puheissa.

Poliittisen kannatuksen myötä on aloitettu uusiutuvan energian vahvistamiseen pyrkiviä toimenpideohjelmia ja myönnetty rahoitusta uusiutuvan energian investointeihin.

Tekniset innovaatiota ja uusiutuvan energian laitteistojen tuottaminen ovat tehneet siirtymästä helpompaa, tehokkaampaa ja halvempaa.

Uusiutumattoman energian lähteet (öljy, ydinenergia, maakaasu) sijaitsevat usein kansallisvaltioiden rajojen ulkopuolella, kun taas uusiutuvan energian tuotanto on paikallista. Kansallisen huoltovarmuuden ylläpitämisen kannalta uusiutuva energia on hyvä vaihtoehto.

Öljyn mahdollinen loppuminen edistää intressiä siirtyä uusiutuvaan energiaan.

Uusiutuvan energian tuotanto ei vie keneltäkään pois mitään, vaan näyttää tuovan etuja kaikille: Teollisuus, pääoma, työntekijät ja kuluttajat saavat kaikki (sähkö)energiaa, jonka turvin nykyinen elämänmuoto voi jatkua muuttumattomana. Itseasiassa uusiutuvan energian lisääntymiseen on yhdistetty pitkälle meneviä suunnitelma yhteiskunnan sähköistämisestä terästuotannosta liikenteen sähköistämiseen. Koska auringon säteilyteho on hyvin suuri, sähköä ei edes tarvitse säästää, olettaen että auringon säteilyteho saadaan kyllin tehokkaasti käyttöön. Tosin uusiutuvastikin toimiva teollisuus voisi edelleen käyttää tuotannossaan liikaa luonnonvaroja. Pelkkä uusiutuvan energian käyttö ei siis ratkaise kaikkia ekologisen kestävyyden pulmia.

Siitä poliittisesta, taloudellisesta ja teknisestä dynamiikasta, joka on energiasektorilla johtanut muutokseen kohti kestävämpää energiantuotantoa, voitaisiin ottaa oppia muillakin toimialoilla. Kysymys kuuluu siis: mitkä erityiset poliittiset ja taloudelliset tekijät, tekniset innovaatiot ja intressit voisivat eri toimialoilla johtaa ekologisesti kestävämpiin toimintatapoihin? 

Toinen versio tästä kirjoituksesta:  esitys Työelämän tutkimuspäivillä 7. 11. 2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TASA-ARVON, SUKUPUOLI-IDENTITEETIN JA VUOROVAIKUTUKSEN MALLIN VAIKUTUS PARISUHDEVÄKIVALTAAN

POLIITTISET RISTIRIIDAT, ”KULTTUURISODAT” JA TEORIAT TOTUUDESTA

AGRICULTURE, STATE FORMATION AND BEGINNING OF ”WORK”