GLOBAALIN SYNTYVYYDEN VÄHENEMISEN SOSIAALISET JA EKOLOGISET SYYT

Viime vuosikymmeninä syntyvyys (syntyneet lapset / nainen, keskimäärin) on laskenut kaikkialla maailmassa. Taulukossa 1 on esitetty YK:n tilasto tapahtuneesta kehityksestä ja ennuste vuoteen 2054 asti.

Taulukko 1. Syntyvyys (synnytyksiä / nainen) maailman eri alueilla 1994-2054


Lähde: World Fertility 2024, 51. United Nations. https://www.un.org/development/desa/pd/sites/www.un.org.development.desa.pd/files/undesa_pd_2025_wfr_2024_final.pdf

Väestön uusiutumisen takaavana syntyvyytenä pidetään yleisesti keskimäärin 2,1 lasta naista kohti. Jos lähdetään tästä luvusta, taulukko kertoo, että vuosien 1994-2024 aikana suurin osa maailman alueista on siirtynyt syntyvyyslukuihin, joiden seurauksena väestö tulee tulevaisuudessa vähenemään. Tästä huolimatta väestö jatkaa kasvuaan lähivuosina monissa maissa, koska aiempien vuosien korkea syntyvyys on tuottanut nykyisin syntyviä suurempia ikäluokkia, jotka tulevat todennäköisesti saamaan varsin paljon lapsia. YK:n arvion mukaan suurin osa Eurooppaa, Venäjä, Kiina, Etelä-Korea ja Japani ovat jo saavuttaneet väestöllisen huippunsa, ja niiden väestö vähenee tällä hetkellä. Muut maailman alueet seuraavat väestön vähenemisen trendiä myöhemmin. YK:n mukaan koko maailman väestö saavuttaa huippunsa 2080-luvun puolivälissä, jolloin maailmassa on noin 10,3 miljardia ihmistä, mutta tällainen pitkä ajan ennuste on varsin epävarma. (United Nations 2024, 3-6.)

Väestön uusiutumiseen vaikuttaa syntymien lisäksi myös kuolleisuus, jos se on korkealla tasolla, niin väestön uusiutumisen takaa syntyvyys on korkeampi kuin 2,1 lasta / nainen. On arvioitu, että köyhässä maassa uusiutumisen takaava syntyvyys olisi jopa 3,5 lasta / nainen (Espenshade, Guzman & Westoff 2004). Toisin sanoen globaalit väestöennusteet ovat epävarmoja tästäkin syystä ja ne liioittelevat todennäköisesti väestön kasvua jonkin verran.

Tässä blogissa pohdin syntyvyyden laskuun vaikuttaneita syitä ja etenkin sitä, miten sosioekonomiset ja kulttuuriset syyt ovat vuorovaikutuksessa biologisten ja ekologisten tekijöiden kanssa. Blogin lopussa aprikoin syntyvyyden laskun etuja ja haittoja sekä arvioin sitä tapaa, jolla käytin tekoälyä hyväkseni kirjoittaessani käsillä olevaa tekstiä.

MAAILMANYHTEISKUNNAN JA BIOLOGIAN VAIKUTUS

Koska syntyvyyden lasku on maailmanlaajuinen trendi, tuntuu perustellulta ajatella, että tämän trendin syyt ovat myös maailmanlaajuisia; kyse on maailmanyhteiskunnan muutoksesta (maailmanyhteiskunnan käsitteestä ks. blogi aiheesta: World society – concept and topics). Yleinen syntyvyyden laskun trendi ei sulje ulos sitä mahdollisuutta, että sen sisälle esiintyy maakohtaisia ja alueellisia eroja, kuten taulukosta 1 näkyykin.

Taulukkoon 2 on kerätty alhaiseen syntyvyyteen vaikuttaneita tekijöitä alkaen 1700-luvulta. Yksinkertainen biologinen tosiasia, joka ratkaisee syntyvyyden tason, on suojaamattomien yhdyntöjen määrä. Mitkä tahansa tekijät, jotka vähentävät yhdyntöjä vähentävät syntyvyyttä.

Melkein kaikki taulukossa 2 luetellut alhaisen syntyvyyden syyt olen poiminut kahdesta lähteestä: artikkelista Population decline: where demography, social science, and biology intersect (Aitken 2024) ja Scispace-tekoälypalvelulle tekemästäni kirjallisuushausta otsikolla The interplay of biological and social factors in global fertility decline: a comprehensive synthesis. Omia lisäyksinä vaikuttaviin tekijöihin ovat väestön kasvu, feminismi, ilmaston lämpeneminen, sukupuolten eriytyminen, sosiaalinen media ja heikentynyt motivaatio perheen perustamiseen, joka liittyy osittain hyvinvointivaltioiden kehitykseen. Kehittyneet hyvinvointivaltiot korvaavat osan siitä sosiaalisesta tuesta, jota perheet ja suvut aiemmin tarjosivat, tästä syystä perhettä tai lapsia, ei tarvita samassa määrin kuin aikaisemminkin.

Taulukko 2. Alhaiseen syntyvyyteen vaikuttaneet biologiset, ekologiset ja sosiaaliset tekijät

Taulukossa 2 alhaiseen syntyvyyteen vaikuttavat tekijät on jaettu kahteen suureen luokkaan. Maailmanyhteiskunnan yleisiin kehityspiirteisiin 1700-luvulta lähtien (taulukon alaosa) ja biologisiin sekä ekologisiin tekijöihin (taulukon yläosa). Vaikuttavien tekijöiden tuloksena on alhainen syntyvyys taulukon oikeassa reunassa, mikä on biologinen tosiasia.

Taulukosta näkyy, että osa alhaisen syntyvyyden syistä peräytyy jo pidemmältä ajalta, ja että edellisillä vuosisadoilla alkunsa saaneet syyt ovat vaikuttavat yhä tänä päivänä. Esimerkiksi valistuksen aikana 1700-luvulla syntyneet ideaalit edistyksestä, individualismista ja ihmisen suuresta kehityspotentiaalista ovat ajatuksia, jotka edelleen vaikuttavat ihmisten pyrkimyksiin elämässä.

Taulukko 2 ei esitä mitään kovin vallankumouksellista kuvaa alhaisen syntyvyyden syistä. Kuten tavallista taulukossa esitetään, että modernisaatio (ks. 1700-ja 1800-luvulla alkaneita ilmiöitä taulukossa) on johtanut ensin hyvin voimakkaaseen väestön kasvuun ja sitten vähenevään syntyvyyteen. Kuten tavallista, alhaisen syntyvyyden keskeisenä syynä pidetään naisten aseman muutosta yhteiskunnassa ja taloudessa, johon feminismikin on vaikuttanut. Lisäksi ainakin Kiinassa ja Intiassa poliittiset toimenpiteen, jotka ovat pyrkineet pitämään perheiden lapsiluvun yhdessä (Kiina) tai kahdessa (Intia) lapsessa, ovat vaikuttaneet voimakkaasti alhaiseen syntyvyyteen.

2000-luvulla syntyvyyttä rajoittavia tekijöitä on lueteltu taulukon oikeassa sarakkeessa. Nämäkin ovat usein julkisuudessa lueteltuja asioita, lukuun ottamatta ehkä sitä väitettä, että ihmisten motivaatio perheen perustamiseen ja lasten saamiseen näyttää selvästi heikentyneen. Tämä on sikäli hienoiseltaan huvittavaa, että pariutumisen biologisissa selityksissä viitataan usein ”itsekkäisiin geeneihin”, jotka haluavat jatkaa elämäänsä ja levitä laajemmalla seuraavissa sukupolvissa. Nyttemmin geenien itsekkyys näyttää hävinneen 2000-luvun ilmiöille ja yksilöiden itsekkyydelle.  

Se, että lisääntymisteknologian käyttö vaikuttaisi syntyvyyttä vähentävänä tekijänä vaikuttaa ensi näkemältä oudolta väitteeltä: eikö keinohedelmöityksen ja hedelmällisyyshoitojen tarkoituksena ole juuri syntyvyyden lisääminen? Hedelmällisyyshoidot saavat kuitenkin aikaan sen, että myös hedelmällisyystekijöiltään heikot geenien yhdistelmät jatkuvat seuraavissa sukupolvissa, koska hedelmällisyyshoidot estävät näiden geenien karsiutumista. Tämän logiikan mukaisesti hedelmällisyyshoidot lisäävät tulevissa sukupolvissa heikon hedelmällisyyden omaavien ihmisten lukumäärää, mikä puolestaan vähentää syntyvyyttä. (Aitken 2024.)

Hedelmällisyyshoitojen merkitys väestön tasolla on tällä hetkellä todennäköisesti hyvin pieni, mutta se voi kasvaa tulevaisuudessa. Maailman terveysjärjestön (WHO) on määritellyt hedelmättömyyden sairaudeksi, eikä joidenkin ihmisten luonnolliseksi ominaisuudeksi. Se arvioi, että joka kuudes ihminen maailmassa on kärsinyt hedelmättömyydestä, ja esittää, että kaikilla ihmisillä tulisi halutessaan olla pääsy hedelmättömyyshoitoihin. (WHO 2023.) Voi siis käydä niin, että hypoteesi hedelmällisyyshoitojen hedelmällisyyttä vähentävästä vaikutuksesta toteutuu tulevina vuosikymmeninä.

"Sosiaalisella epävarmuudella" viitataan taulukossa tekijöihin, jotka saavat nykyhetken ja tulevaisuuden näyttämään niin epävarmalta, että se ehkäisee pariutumista ja lasten hankkimista. Tällaisia seikkoja ovat taloudellinen epävarmuus, pelko työttömyydestä, pelko ilmastonmuutoksesta, epäluottamus perhe-elämän jatkuvuuteen ja toiseen sukupuoleen ja niin edelleen. Tässä kohdin on joskus huomautettu julkisuudessa, että epävarmuus voi tuskin olla syy lasten hankinnan vähenemiseen, koska ihmiset ovat aiemmin saaneet enemmän lapsia sotien, absoluuttisen köyhyyden ja suuren taloudellisen epävarmuuden aikana 1800-luvulla ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana.  Epävarmuus on kuitenkin subjektiivinen tunne, jota tuskin voi palauttaa suoraan objektiivisiin olosuhteisiin, joskin epävarmuuden realistisuutta voidaan kyllä arvioida vertaamalla sen määrää kunkin aikakauden todellisiin riskeihin. 

Taulukon 2 yläosassa on lueteltu biologisia ja ekologisiin seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet alenevaan syntyvyyteen. Väestönkasvu on johtanut suoraan 1-2 lapsen politiikkaan Kiinassa ja Intiassa, jotka ovat maailman väkirikkaimpia valtioita. Väestönkasvu on myös vaikuttanut epäsuorasti syntyvyyden laskuun esimerkiksi jouduttaessaan maaltamuuttoa, urbanisoitumista ja sitä kautta modernisaatio, naisten aseman muutosta ja individualismia. Ympäristösaasteet, sperman laadun heikkeneminen ja ehkäisymenetelmien edistyminen ovat myös olleet tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet suoraan syntyvyyden biologiaan. 2000-luvulla liikalihavuus ja lasten hankkimisen myöhästyttäminen hedelmällisyysiän loppupäähän ovat vähentäneet syntyvyyttä. Ilmaston lämpeneminen on oma lisäykseni alhaisen syntyvyyden selityksiin. Arvelisin, että se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan elinympäristön heikentymisen ja supistumisen sekä elämän epävarmuuden lisääntymisen kautta syntyvyyteen.

SOSIAALINEN JA BIOLOGINEN / EKOLOGINEN PALAUTEMEKANISMI ON JOHTANUT ALENEVAAN SYNTYVYYTEEN

Syntyvyyden taso ja väestön lukumäärän muutokset ovat biologisia tosiasioita, jotka ovat vuorovaikutuksessa sosiaalisten järjestelmien toiminnan kanssa. Edellä on listattu syntyvyyden laskuun vaikuttaneita yhteiskunnallisia, ekologisia ja biologisia syitä. Nyt on mielenkiintoista pohtia sosiaalisten ja biologisten tekijöiden vaikutusmekanismeja muutoksessa.

On mahdollista, että biologisesti alentunut syntyvyys johtuu järjestelmällisestä palautemekanismista, joka pyrkii korjaamaan väestönkasvun tuomia ongelmia. Näinhän ajatellaan ekologiassa: jos jonkin eläin tai kasvilajin populaatio kasvaa liian suureksi, palautemekanismit vähentävät populaatiota (Begon & Townsend 2021, 466-476). Ihmisten kohdalla pahamaineinen Malthusin väestöteoria ennusti saman suuntaisesti 1700-luvulla, että kun väestö kasvaa liikaa, ruoan saatavuus rajoittaisi väestön määrä. Saman ennusteen esitti vuonna 1968 Paul Ehrlich kirjassa the Population Bomb (Aitken 2024). Kiitos voimakkaasti tehostuneen ruoan tuotannon, Malthus ja Ehrlich olivat väärässä. Tästä huolimatta sosiaaliset ja ekologiset palautemekanismit ovat voineet aiheuttaa nykyisen globaalin syntyvyyden alenemisen.

Yhteiskunnallisesti tällainen palautemekanismi voidaan konstruoida näin:

modernisaatio (1700- & 1800-luku) → väestön kasvu → yhteiskunnalliset muutokset (1900- & 2000-luku) → syntyvyyden lasku

Siis: alentunut syntyvyys johtuu erilaisista sosiaalisista stressitekijöistä, jotka saavat ihmiset hankkimaan vähemmän lapsia.

Ekologisesti tai biologisesti palautemekanismi voidaan konstruoida näin:

modernisaatio (1700- & 1800-luku) → väestön kasvu → ympäristön heikkeneminen & alentunut hedelmällisyys (1900- & 2000-luku) → syntyvyyden lasku

Siis: paljon kasvanut väestö on tuottanut ympäristövaikutuksia, jotka johtavat alentuneeseen syntyvyyteen, vaikka ruokaa tuotetaankin tarpeeksi.

Yllä esitetyt kuviot ovat karkeita yleistyksiä, ja sosiaaliset, ekologiset ja biologiset tekijät ovat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi liikalihavuus on biologinen ilmiö, joka johtuu parantuneesta ruoan saannista, joka taas johtuu teknologisesta kehityksestä ja sosiaalisista muutoksista.

Ekologiassa jonkin eläin- tai kasvipopulaation määrän vaihtelua selitetään joko populaation sisäisillä tai ulkoisilla ympäristötekijöillä Maailmanyhteiskunnan kohdalla näyttää siltä, että sen kehitysdynamiikka on viimeisten vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana luonut tilanteen, jossa sisäiset sosiaaliset muutokset ja maailmanyhteiskunnan aiheuttamat ulkoiset ympäristövaikutukset ovat johtaneet vähenevään syntyvyyteen.

SYNTYVYYDEN VÄHENEMISEN HYÖDYT JA HAITAT

Edellä olen esittänyt sen tulkinnan, että alentuvassa syntyvyydessä on kyse sosiaalisesta ja ekologisesta palautemekanismista, joka rajoittaa liian suurta väestönkasvua. Tässä mielessä voidaan väittää, että syntyvyyden ja maailman väestön väheneminen on hyödyllistä. Seuraavat argumentit tukevat tätä johtopäätöstä:

  • Pienempi maailman väestö rasittaa maailman rajallisia resursseja ja luonto vähemmän, mukaan lukien ilmaston lämpeneminen.
  • Pienemmällä väestöllä on vähemmän tarvetta kilpailla resursseista keskenään.
  • Pienempi väestö asuu väljemmin, mikä jättää enemmän tilaa luonnolle ja lisää elämän laatua.
  • Pienenevä väestö pakottaa järjestämään työn uudella tavalla, jolloin myös nuoret ja vanhat osallistuvat enemmän työn tekemiseen, mikä edistää osallistumista yhteiskuntaan ja talouden toimintaan.

Tavallisesti on niin, että ilmiöt ja tapahtumat eivät ole yksiselitteisesti hyödyllisiä tai haitallisia, vaan niissä on sekä hyviä että haitallisia puolia. Tämä koskee myös alenevaa syntyvyyttä. Seuraavat argumentit tukevat sitä ajatusta, että pienenevä väestö on ongelma:

  • Työikäisen väestön määrä vähenee, jolloin on vaikeata pitää yllä korkeata elintasoa tai talouskasvua.
  • Kasvava eläkeläisten määrä rasittaa työikäistä väestöä.
  • Monet alueet, kylät ja kaupungit autioituvat, toisaalta juuri tämä antaa lisää tilaa luonnolle.
  • Sukupolvien väliset suhteet voivat kiristyä, kun vanha väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa.
  • Epätasainen väestön kasvu ja väestön väheneminen muuttaa maailman eri alueiden välisiä valtasuhteita ennakoimattomalla tavalla.

 TEKOÄLYN KÄYTÖSTÄ TÄSSÄ BLOGISSA

 Kirjoittaessani tätä blogia käytin hyväkseni Scispace-tekoälypalvelun tekemää katsausta blogin aiheesta kirjoitettuihin tieteellisiin artikkeleihin. Tästä sai nopeasti yleiskuvan englanninkielisistä aihetta koskevista julkaisuista. Kyse oli oikeastaan hyvin kehittyneestä aineistohausta ja abstraktipalvelusta. Tämä oli hyödyllistä ja nopeaa, mutta tässä tapauksessa tekoälyllä oli myös selviä rajoituksia: keskittyminen englanninkielisiin julkaisuihin, haku ei tuottanut osumia kirjoihin, varovainen ja konservatiivinen ilmiöiden käsittely ei tuonut uusia oivalluksia.

Varmaankin olisi saanut parempia tuloksia, jos olisi osannut antaa tekoälylle parempia ohjeita. Yleiskuvaksi jäi kuitenkin tässä vaiheessa, että tekoäly on hyvin hyödyllinen väline, mutta ei aivan vastaa siitä nostettua hypetystä. Joka tapauksessa kirjoittajan kannattaa pitää oma prosessinsa omassa hallussaan, vain tällä tavalla kirjoittaminen palvelee myös kirjoittajan itsensä kehittämisen tavoitetta.

PS. Tässä ei ole käsitelty tekoälyn vaikutusta syntyvyyteen, mutta arvelisin, että se tulee suoraan ja välillisesti vaikuttamaan syntyvyyttä vähentävästi. Suoraan, koska se lisää ihmisten ruutuaikaa (virtuaalinen porno ja vuorovaikutus tekoälyn kanssa, tekoäly lisää mahdollisesti sosiaalisen median käyttöä) ja vähentää siten lihallisia sosiaalisia kontakteja. Välillisesti, jos tekoäly lisää työttömyyttä, ihmisillä on vähemmän varaa hankkia lapsia; ja koska tekoälyn vaatima energian huomattava lisätuotanto lisää rasitusta luonnonympäristölle.   

LÄHTEET

Aitken, R., J. (2024.) Population decline: where demography, social science, and biology intersect. Reproduction (2024) 168 e240070. https://doi.org/10.1530/REP-24-0070

Begon, M. & Townsend, C., R. (2021.) Ecology: From Individuals to Ecosystems, 5t Edition. Wiley, Blackwell.

Espenshade, T., Guzman, J. & Westoff, C. (2003). The Surprising Global Variation in Replacement Fertility. Population Research and Policy Review. 22. 575-583. Doi: https://www.researchgate.net/publication/227040148_The_Surprising_Global_Variation_in_Replacement_Fertility

United Nations. (2024). World Population Prospects 2024. Summary of Results. United Nations. https://population.un.org/wpp/assets/Files/WPP2024_Summary-of-Results.pdf

WHO (World Health Organization). (2023.) Infertility Prevalence Estimates, 1990–2021. World Health Organization. https://www.who.int/publications/i/item/978920068315

Kommentit

  1. Hjvenen harppien luin tämän postauksen, Ari. Enemmän ihmettelen miten aiheesi hakevat sinut tai kuinka sinä haet nämä aiheet? Onko sinulla jokin sisäinen pakko näihin asioihin, joita käsittelet? Pyritkö johonkin päämäärään? Minulla, näytelmäkirjailijana on "sanomisen pakko". Pitää koskettaa tulevia katsojia, kertoa tarinoita ihmisten elosta, teoista ja tuntemuksista. Mikä sinua ajaa? Vai oletko luvannut jollekin: "Kyllä minä... sanotaan nyt... kerran kuukaudessa saan aikaiseksi yhden "tieteellisperäisen" blogikirjoituksen!" Ei ole pakko vastata tähän, Ari, kuhan pohdin. Riuskin terv. ohjus- pekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan niistä aiheista, jotka kulloinkin kiinnostavat minua. Pääasiallinen motiivi on selvittää asioita itselleni. En pyri vaikuttamaan ihmisiin; silti on hyvä jos jotkut saavat näistä teksteistä itselleen jotain. Joskus, kun minulla on esitys jossakin seminaarissa tai muussa keskustelusessiossa, voin viitata blogiin, joka käsittelee esitykseni aihetta. Tämä on vähän kuin pöytälaatikkokirjoittamista, vaikka pöytälaatikko onkin avoin periaatteessa kaikelle maailmalle. Blogin kirjoittaminen on kyllä vähän rasittavaa, mutta valmiista kirjoituksesta saatu tyydytys korvaa vaivan. Tähän mennessä näitä kirjoituksia on klikattu 1278 kertaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TASA-ARVON, SUKUPUOLI-IDENTITEETIN JA VUOROVAIKUTUKSEN MALLIN VAIKUTUS PARISUHDEVÄKIVALTAAN

POLIITTISET RISTIRIIDAT, ”KULTTUURISODAT” JA TEORIAT TOTUUDESTA

AGRICULTURE, STATE FORMATION AND BEGINNING OF ”WORK”